torstai 24. maaliskuuta 2011

Sektiopelkoa

kuva löytyy täältä


Kerroin aiemmassa postauksessani tämän päiväisestä rakenneultrasta. Mainitsin myös siitä, että joudun/pääsen rv 30 uudelleen tarkistusultraan istukan paikan takia. Nyt istukka on siis kohdun takaseinämässä, lähellä kohdun suuta. Viikolla 30 tarkastetaan onko istukka muuttanut paikkaansa pois päin kohdun suulta. Ilmeisesti istukka ei siis itsessään liiku mihinkään vaan kohdun kasvaessa se muuttaa paikkaansa kohdun mukana. Kätilö sanoi minulle, että herkästi laittavat tulevat äidit tulemaan kontrolliultraan jos rakenneultrassa istukka on lähellä kohdun suuta, ihan varotoimenpiteenä. Hän painotti minulle, ettei ole mitään syytä huoleen ja kaikki on nyt aivan hyvin. Ei tullut mieleenkään kysyä mitä kohdun suun lähellä oleva istukka tarkoittaa käytännössä. Olin niin innoissani terveestä poika vauvastani.


Nyt on pelko kuitenkin pesiytynyt päähäni. Luin netistä (juuri niiltä kammottavilta keskustelupalstoilta), että usein kohdun suulla oleva istukka saattaa aiheuttaa raskauden aikana verenvuotoa ja synnytys tulee tapahtumaan sektion muodossa. Usein istukka kuitenkin vaihtaa paikkaa ja nousee kohdun mukana ylemmäs, jolloin syytä huoleen ei ole ja synnytys voi tapahtua alakautta. Toisinaan se taas ei vaihda paikkaa. Siis APUA. En halua sektiota, en todella halua. En halua rumaa arpea. En halua leikkausta. En kipeää leikkaushaavaa ja leikkauksen jälkeisiä kipuja. Haluan saada lapseni rinnalleni heti syntymän jälkeen, en vasta sitten kun minut on parsittu kasaan. Haluan päästä kävelemään pian synnytyksen jälkeen,en muutaman päivän kuluttua. En halua olla lääketokkurassa vaan nauttia kaikista lapseni ensimmäisistä hetkistä.


Pelottaa. Synnytys ei ole tähän päivään mennessä aiheuttanut minulle yhtään pelkoja. Ei ennen tätä päivää ja uhkaa sektiosta. Ukko yritti rauhoitella minua sillä, että kätilö sanoi kaiken olevan hyvin eikä syytä huoleen nyt ole. Kyseessähän on vain varotoimi, tarkistusultra. Silti pelkään. Toivon totisesti, että istukka vaihtaa sen verran paikkaansa, että synnytys voi tapahtua alateitse. Onneksi on vielä aikaa rutkasti. Kaikki kääntyy varmasti vielä parhain päin. Eikö?

5 kommenttia:

  1. Voi sinua, älä ainakaan stressaa itseäsi tuolla asialla, johon et voi valitettavasti itse vaikuttaa. Turhalla stressillä aiheutat itsellesi sekä vauvallesi kurjemman olon vain. Elä päivä kerrallaan ja nauti raskaudestasi.

    Ethän ikinä voi tietää mitä synnytys tuo tullessaan, kukaan ei voi kirjoittaa synnytystä etukäteen :)

    Ja kuten sinulle todettiin, "Kätilö sanoi minulle, että herkästi laittavat tulevat äidit tulemaan kontrolliultraan jos rakenneultrassa istukka on lähellä kohdun suuta, ihan varotoimenpiteenä. Hän painotti minulle, ettei ole mitään syytä huoleen ja kaikki on nyt aivan hyvin."
    Eikös ole parempi että asia tarkistetaan ja kontrolloidaan kuin että asia selviäisi vasta synnytyksessä?

    Itselläni synnytys kesti 41tuntia lapsivesien menosta, siihen että esikoistyttömme oli syntynyt. Sen jälkeen sain hetken pitää tyttöä rinnallani, kun odottelimme istukan syntymistä. Jota ei sitten kuulunutkaan ja jouduin leikkaussaliin käsinirroitusta varten (jota ei onneksi tarvinnut tehdä, koska istukka syntyi juuri ennen operaation aloitusta.). Kuitenkin olin saanut puudutteet yms joten olin heräämössä monta tuntia, jonka jälkeen pääsin osastolle hetkeksi näkemään mieheni ja vauvani. Mies lähetettiin kotiin nukkumaan (hän oli valvonut 3vrk 2 tunnin unilla), vauva meni pienikokoisuutensa vuoksi yöksi sokeriseurantaan hoitajien kansliaan ja minä huonetoverien seuraan nukkumaan yöksi.

    Hyvä fiilis jäi silti synnytyksestä vaikka pitkä ja rankka olikin, ja en yhtään pelkää tulevaa uutta synnytystä. Päinvastoin odotan sitä kuin kuuta nousevaa, olenhan jo yhden kokemuksen rikkaampi ja toivon voivani vaikuttaa tähän uuteen synnytykseen enempi tällä kertaa :)

    Joten unohda keskustelupalstojen "kauhutarinat", ei niitä jokaiselle tapahdu, ja koskaan ei voi etukäteen tietää :)
    Kerää mielummin oppaista, terkkarilta, synnäriltä yms synnytykseen liittyvää tietoutta ja valmennaudu sitä kautta tulevaan.

    Jaksamista kovasti, tiedän että pelko voi helposti hiipiä, mutta koeta päästä sen yli, niin että se ei ainakaan sinua stressaisi :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Miikkulainen, kommenttisi piristi mukavasti aamuani :) Näin viime yönä untakin sektiosta ja herätessäni päätin olla miettimättä sektion mahdollisuutta kokonaan, ennen sitä rv 30 ultraa :) Parempi tosiaan niin, sekä minulle että vauvalle. Tänään onkin hyvä fiilis, ihanaa.

    VastaaPoista
  3. Ps. Hurjalta kuullostaa tuo sinun synnytyskokemus. Mutta varmasti se on silti aivan ihana, on se kuinka rankka tapahtuma tahansa :)

    VastaaPoista
  4. Saat varmasti synnyttää alateitse, sinullahan on aikaa vielä synnytykseenkin! :) tsemppiä<3

    VastaaPoista
  5. Toivotaan parasta Laura, kiitos! :)

    VastaaPoista