lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vappuherkuttelua(ko?)

Toivottaa kaikille oikein mukavaa vappua! 
Muistakaa nauttia kuohuvaa juomaa, itselläni kylmenee jääkaapissa alkoholiton light siideri ja herkutelkaa munkeilla ja nakeilla. Ne jää kyllä multa syömättä tämän typerän diabeteksen takia. Mutta... olen syönyt pari kertaa jäätelöä tai ihan vähän karkkia ilman, että verensokerit on nousseet juuri lainkaan! Tämä on hivenen hämmentävä mutta mukava yllätys. Kai saa joskus pienesti herkutella, jos ei verensokerit kerta nouse? Ostin täksi päiväksi jo mansikoita ja kun Ukko meinaa kuitenkin vielä käydä ostamassa olutta kaupasta niin meinaan pyytää häntä tuomaan donitsipaketin ja uskallan uhmata sokeritasapainoa ainakin maistamalla tuota sokeroitua herkkua. Lisäksi meillä luvassa tänään grillailua, saan onneksi syödä lihaa ja salaattia niin, että napa räjähtää!

Toivotaan auringon pilkettä vielä tähän päivään, muuten onkin iloinen fiilis! :)

Iloista vappua,
toivottaa Anski ja PikkuOnni

torstai 28. huhtikuuta 2011

Viimeinen kolmannes

rv 26+0

Tänään alkoi 27. raskausviikko (26+0) ja samalla raskauden viimeinen kolmannes. Aika on mennyt hurjan nopeasti, tuntuu ettei plussastakaan ole kuin pari kuukautta. Ihanaa, enää kolme kuukautta ja saan pienen Onnin syliini! Viimeinen kolmannes on useimmilla odottajilla raskainta aikaa. Olen huomannut muutamia uusia raskausoireita, jotka ovat harmikseni ilmaantuneet.
  • turvotus - sitä on ympäri vuorokauden. Jaloista ja sormista huomaan sen itse parhaiten. Tänään kaupungilla ennen niin mukavat hieman kärjestä kapenevat kevätkenkäni tuntuivat jaloissa siltä kuin joku olisi sitonut jalkani sumppuun jeesusteipillä. Ikävä puristus ja kipu jaloissa sai minut lähtemään kotiin paljon odotettua aiemmin. Kihlasormukseni ei ole mahtunut viikkoihin sormeeni eikä se enää irtoaisi mäntysuovallakaan. Etenkin iltaisin vatsaa turvottaa, huomaan kiristävän ja puristavan "vanteen" ylävatsalla, aivan rintojen alapuolella. Kai sekin turvotuksesta johtuu. Erotanko mahdollisen raskausmyrkytyksen sen joskus tullessa kun nyt jo näin turvottaa? 
  • ummetus - päivittäin. Kohtalaisen matalan Hb:n takia pitäisi syödä rautaa mutten yksinkertaisesti kestä syödä sitä ummetuksen takia. Vatsa menee niin kovalle, ettei luumutkaan auta. Laku on aina ennen toiminut mutta se ei sovi raskausdiabeetikolle.
  • väsymys - etenkin aamuisin. Voisin nukkua joka yö kellon ympäri. Käytännössä se on kyllä mahdollista, olenhan sairaslomalla mutta koen aamun ja päivän menevän jollain tapaa piloille mikäli nukun pidempään kuin yhdeksään. Yöunia tulee kuitenkin nukuttua aina se 10-11 tuntia, miksei se riitä? Osittain varmaan johtuu tuosta matalasta Hb:stä, huoh. Ikuinen noidankehä.
  • raskausarvet - reisissä. Toistaiseksi minulla ei ole yhtään arpia vatsassa mutta sisäreiteni ovat täynnä pieniä punaisia arpia.
Yritän kuitenkin nauttia jokaisesta päivästä. Ja nautinkin. Onhan tämä ihanaa aikaa, ainutlaatuista ja ennen kokematonta. Vain minä koen raskauden tällä tavalla, kyseessä on minun kehoni ja minun lapseni. Minun lapseni. Kuullostaa mahtavalta.

Millaisia oireita teillä on/oli raskauden viimeisellä kolmannaksella?

Viikko 27
Lapsi:
Jalkaterät ovat noin 5 cm pitkät. Lapsi näyttää nyt laihemmalta, pienemmältä ja punakkaammalta kuin mitä hän syntyessään tulee olemaan. Jos lapsi syntyisi tällä viikolla, hänen mahdollisuutensa selviytyä olisivat todella hyvät. Vaikka kehon järjestelmät eivät ole täysin kypsyneet, lapsella on kaikki, mitä hän tarvitsee selviytyäkseen kohdun ulkopuolella.
Nyt lapsi avaa silmänsä. Silmät pystyvät erottamaan valon ja pimeän. Ne avautuvat ja sulkeutuvat ja katsovat molemmille puolille. Lapsi siis harjoittaa silmän lihaksia. Jalkaterät ja reidet ovat noin 5 cm pitkät. Pään halkaisija on nyt noin 7 cm.


Äiti:
Nyt olet viimeisellä kolmanneksella, joka on raskauden viimeinen vaihe.
Tässä vaiheessa kylkiluut, pallea ja vatsa alkavat olla puristuksissa. Myös painava vatsa aiheuttaa selkävaivoja. Melkein 50 prosentilla kaikista raskaana olevista naisista on jonkin aikaa selkäkipuja, yleensä monilla tässä vaiheessa. Aloita selän venyttely. Se helpottaa kipuja. Myös mukavasta, lämpimästä kylvystä on apua. Kipeitä selkälihaksia kannattaa hieroa varovasti. Ehkäpä kotona on joku, joka olisi niin ystävällinen, että tekisi sinulle tämän pienen palveluksen.
Lapsiveden määrä on vähentynyt noin puolella, joten on entistä helpompi huomata, jos lapsi tökkää sinua kyynärpäällään, kädellään tai pienellä jalallaan.

Lähde Liberon raskauskalenteri

Ps. Tänään on hieman parempi päivä kuin eilen. Wilma pääsi eilen taivaan kotiin ja kärsimys loppui. Ikävä ei varmaan lopu koskaan, kyyneleet kuitenkin vähenevät.

Pps. Käykääpäs osallistumassa arvontaan Verskin blogissa.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Viimeinen matka

Saanko lähteä nyt?
Luuletko, että hetki on oikea?
Saanko jättää hyvästit tuskallisille päiville
ja loputtoman pitkille öille?
Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt,
esimerkkiä yrittänyt näyttää.
Saanko siis astua toiselle puolen
ja vapaaksi henkeni päästää?
Aluksi en tahtonut lähteä,
taistelin kaikin voimin.
Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua
Kohti lämmintä ja elävää valoa
Tahdon lähteä
Tahdon todella. On vaikeaa jäädä.
Mutta lupaan, parhaani yritän
Elääkseni vielä yhden päivän.
Niin sinä saat minusta vielä kerran huolehtia
ja minä kokea suuren suurta rakkautta.
Tiedän, olet surullinen ja sinua pelottaa,
sillä tunnen kyyneleesi, jotka turkkini kostuttaa.
En ole kaukana,
Lupaan sen ja toivon, että muistat sen aina;
henkeni tulee sinua seuraamaan,
minne maailmassa matkasi johtaakaan.
Kiitos, kiitos että olet minua rakastanut.
Tiedäthän, että minäkin rakastan sinua,
Siksi on niin vaikea sanoa hyvästi
ja päättää tämä elämä luonasi.
Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran,
ja sano sanat, jotka toiveeni ois,
koska välität minusta tuhannen verran,
annat minun nukkua jo tänään pois.


We are like two peas, as we walk side by side
With your brown little eyes looking at my eyes
and I see how you smile, you're like an angel.
You where the one who comforted me
when I was feeling down
You showed that you cared.
You always got me to smile with your joyness.
Others envied you, you were so kind and always faithful
You will spend eternity in my memories.


tiistai 26. huhtikuuta 2011

Wilmalle

 kuva täältä

Sinä rakkaani tulit luokseni hieman ennen kun ehdit täyttää neljä vuotta. Pelastin sinut kotiini Imatralta, perheestä, jonka pieni vauva oli tullut allergiseksi sinulle. Ensikohtaamisesta asti olet ollut rakkaani. Juoksit ovelta suoraan syliini ja tiesin, että tässä on uusi elämänkumppanini. Olit aluksi hieman ihmeissäsi, olithan hetkessä muuttanut uuteen kotiin, uudelle omistajalle, uusiin maisemiin. Sopeuduit kuitenkin hyvin ja jo muutaman viikon kuluttua olimme erottamattomat. 

Sinä olit syy lähteä kaatosateessa haistelemaan raitista metsän tuoksua, syy herätä viikonloppuaamuisinkin ajoissa, syy tulla iltariennoista kotiin aikaisin. Olit elämäni valo, tärkeintä maailmassani. Annoit kaiken huomiosi minulle kun minulla oli paha olla. Annoit minun halata ja rutistaa sinua kyyneleet silmissäni kun olin surullinen. Olit mukana iloissa ja onnellisissa tapahtumissa. Tiesin sinun olevan onnellinen, huomasin sinun joskus jopa nauravan. Yhdessä me löysimme perheen, löysimme Ukon. Ukko piti sinusta alusta asti ja pian hänestä tuli sinun paras ystäväsi. Muutimme yhteiseen, uuteen kotiin Ukon kanssa ja sait isomman kodin, enemmän tilaa. Ukko jaksoi käydä kanssasi uimassa kesäisin monia kertoja viikossa. Jaksoit uida niin kauan, kun jaksoimme heittää sinulle keppiä veteen. Olit maailman onnellisin. Ja niin olin minäkin. Olihan minulla sinut ja rakas Ukkoni.


Pian halusimme sinulle kaverin ja saitkin pikkusiskon Viipurin Koirat Ry:n kautta. Pikkuriiviö kävi aluksi hermoillesi mutta otit nopeasti hänet perheeseemme. Olimme iloinen, onnellinen pieni perhe. Vuodet ovat vierineet, olemme viettäneet yhdessä seitsemän kesää ja talvea. Voi kuinka niihin mahtuukaan paljon lenkkeilyä, uintia, metsäretkiä, siankorvia, halauksia, suukkoja, palloleikkejä, märän koiran hajua, juoksuaikoja, haukkua, murinaa, väsymystä ja ennenkaikkea - onnea ja rakkautta. 


Olet nyt 10vuoden iässä. Sinulla on selässä mahdollinen välilevytyrä, joka aiheuttaa kipuja niin selkääsi kuin lonkkiisikin. Sinulla on kova kipukynnys ja niin taitaa rottweilereillä yleensä ollakkin. Vasta muutamia viikkoja sitten huomasin sinun olevan todella kivulias. Eläinlääkäri antoi sinulle kortisonipiikin siinä toiveessa, että se auttaisi kipuihin ja parantaisi hieman nivelissä olevaa tulehdustilaa. Olen kuitenkin huomannut sinusta rakkaani, että kortisonista ja kipulääkkeistä huolimatta sinä kärsit. Et jaksa kävellä lenkillä meidän muiden tahdissa, haluat kääntyä aiemmin kotiin ja kävelet loppumatkan häntä koipiesi välissä. Sisään tullessasi et haluaisi käydä istumaan, saati makaamaan koska se sattuu. Annan sinulle lisää kipulääkettä ja sinun on helpompi olla. Et kuitenkaan tee muuta kuin nukut. Katseesi on muuttunut, huomaan sinun olevan surullinen. Voi kuinka sinä tietäisit, kuinka surullinen minä olen! Tai ehkä sinä jo tiedätkin sen. Olet ehkä jo itse tehnyt surutyösi, hyvästellyt ja luovuttanut. Odotat kenties vain minun päätöstäni, sitä päätöstä, joka saattaa sinut lopulliseen levolliseen uneen. Rakas, huomenna on se päivä. En olisi toivonut sen koittavan vielä. Olisin halunnut, että näet PikkuOnnin ja rakastut häneen samalla tavalla kuin minäkin. Olisin toivonut lisäaikaa, itselleni. Kaikkea ei vaan voi saada, sanotaan. 


Olet ensimmäinen ikioma koirani, rakkaani, lapsukaiseni. Sinä Wilma jäät aina muistoihini ja rakastan sinua ikuisesti. Aika kuultaa muistot ja parantaa haavat, toivotaan. Me kaikki jäämme kaipaamaan sinua.


Rakkaudella, mami


(Olen pahoillani, minulla ei ole nyt yhtään kuvaa Wilmasta, koska kaikki ovat erillisellä kovalevyllä ja ne ovat siirtämättä tälle uudelle koneelle. Laitan kuvan myöhemmin.)

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Kaatuuko maailma pullasta?

Heipä hei taas! Palasin. Ainakin tällä kertaa. Meidän pääsiäiseen kuuluu ei niin hyvää. 

Mulla oli keskiviikkona sokerirasituskoe ja noh, niinhän siinä kävi, että raskausdiabetesdiagnoosin sain. Ette voi arvatakaan millainen isku vasten kasvoja tuo sana on tälläiselle herkkuperseelle, sokerihiirelle ja karkkiaddiktille. "Nyt vaan jätät kaiken sokerin pois, parannat rasvan laatua ja vähennät hiilihydraatteja", sanoi mun neuvolaterkkari. Siis "nyt vaan". Miten niin VAAN? Ei se mulla onnistu niin vaan, helposti, kuhan vaan jätän ne karkit pois. Niin miten?


Enhän mä nyt mikään himohamstraaja ole ollut, sokeriaddikti kylläkin, mutten mikään hullu sentään. Joka päivä olen syönyt sokeria jossain muodossa: pullan päiväteellä, jäätelön illalla, suklaapatukan illalla, karkkia leffan kanssa tai pannaria iltapalaksi. Ei kaikkea samaan aikaan vaan jotain pientä joka päivä. Ajattelin, että suon sen pienen ilon itselleni joka päivä, jos mieli tekee. Se kostautui nyt. Sokerirasituksen paastoarvo oli hyvä, alle tavoitetason (5.0 kun 5.3 on raja) mutta glukoosilitkun juomisen jälkeen mitatut 1h ja 2h jälkeiset arvot olivat korkeat (1h jälkeen 12.1 kun 10.0 on raja ja 2h jälkeen 9.6 kun 8.6 on raja). Selkeä raskausdiabetes, jipii.


Kyllähän mä tiedän, että raskausdiabetes voi olla vaarallinen sekä vauvalle että mulle. PikkuOnni saattaa kasvaa liian isoksi, jolloin sektion ja ennenaikaisen synnytyksen riski kasvaa. Lapsi saattaa synnytyksessä kärsiä hapenpuutteesta ja syntymän jälkeen liian matalista verensokereista, jolloin vierihoito ei onnistu. Pahimmissa tapauksissa vauva saattaa saada vakavia komplikaatioita, joilla voi olla pysyviä vaikutuksia. Itse saatan sairastua 2. tyypin diabetekseen raskauden jälkeen. Kyseessä siis tosiaan on vakava sairaus ja olen toki "iloinen", että se minulla näinkin varhaisessa vaiheessa todettiin. 


Sain neuvolasta verensokerimittarin, jolla seuraan vs-arvojani aina ruokailujen jälkeen (1h kuluttua ruokailusta tulisi arvon olla alle 7.8). Toistaiseksi kaikki arvoni ovat olleet ruokailun jälkeen oikein hyviä, 5-6 välillä. Lähinnä ahdistaa se, kuinka ruokailujen tulisi rajoittua noin 5-6 ruokailukertaan (herkuttelun ohella olen tottunut toisinaan syömään leivän nyt ja toisen tunnin päästä). Jos syön aamiaisen klo 9.00, en voi sen jälkeen tuntiin laittaa suuhuni mitään, koska mittaan vs:n klo 10.00. Vihaan aikatauluja, kontrolloimista ja sääntöjä. Hiilareiden vähentäminen onnistuu kuitenkin suhteellisen helposti, en niitä nyt niin paljoa ole syönyt ennenkään, että siitä syystä verensokeri heittelisi. Leipää ja puuroa saa kuitenkin syödä edelleen. Raskausdiabeteksen ruokavalio on kuitenkin pääasiassa normaali, terveellinen ruokavalio, jossa hiilihydraatit jaetaan usealle eri aterialle, rasvat ovat kasvirasvoja sekä sokeri on minimissä.


Äitini sairasti raskausdiabetestä odottaessaan pikkusiskoani, meidän perheen iltatähteä (nyt 6v) ja äitini lohduttikin minua sillä, ettei tarkoitus ole ottaa liiaksi stressiä uudesta ruokavaliosta. Saan kuulemma joskus herkutella pienesti, jos pystyn tekemään sen mahdollisimman "terveelliseen" tapaan. Söinkin tänään mummolassa kyläillessä yhden tavallisen, pienen pullan ruuan jälkeen. Tärkeää on se, että syön pienen makean ruuan päälle, jolloin verensokerini ei nouse pelkästä pullasta. Ja ettei ruokailukertoja tule pullan takia lisää. Tunti ruokailusta ja pullasta oli verensokerini edelleen hyvä! Se lohdutti! Nyt tiedän, että voin joskus syödä pienen vähäsokerisen (mummo ei ollut laittanut raesokeria :D) herkun ruuan kanssa ilman, että vauvani kasvaa sillä sekunnilla sata grammaa lisää :)

Ukkoni ei ole niinkään tyytyväinen "pullakokeiluuni" mutta enköhän saa hänetkin hieman rentoutumaan asiasta. Pulla on nyt syöty ja maailma ei kaatunut. Ehkä uskallan huomenna pääsiäispäivällisellä maistaa palan rahkatorttua, ken tietää.

- A ja PikkuOnni 25+1

ps. Meidän koiravanhus vetelee viimeisiään ja sekös mua surettaa. Siitä lisää myöhemmin.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Ahdistustauko

Heipparallaa. Päätin pitää pienen tauon bloggailusta. Tuntuu, etten enää tiedä miksi kirjoitan ja kenelle.... Laitetaan se näiden hormonien ja mielialanvaihteluiden piikkiin! Lueskelen kuitenkin edelleen teidän muiden ihania blogeja, palaan mahdollisesti itsekin vielä sorvin ääreen.


Aurinkoista kevään alkua ja ihanaa pääsiäistä (ellen sitten palaa jo ennen sitä).


Ps. Odottajat, olettekos jo käyneet katsomassa uutta äitiyspakkausta?

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Hiljaiseloa ja sisustusintoa

rv 23+

Muutaman päivän hiljaiselon jälkeen olen täällä taas. Syy pieneen taukoon on ollut huoli vauvasta, sistustusinto sekä yleinen laiskuus. Viikonloppuna kävimme Ukkoni kanssa Ikeassa ja ostimme PikkuOnnin huoneeseen kaikken tarvittavan, jota tuosta ruotsalaisesta halpaketjusta oli saatavilla. Näiden ostosten inspiroimana olemme laittaneet vauvanhuonetta kuntoon kasailemalla kalusteita, laittamalla verhot ikkunaan ja järjestelemällä pikkuiset vaatteita ja muita tavaroita paikoilleen.


Tästä hirmuisesta urakasta (joka sai selkäni taas huutamaan apua) johtuen myös Onni on ollut rauhallinen. Onni oli koko viikonlopun niin hiljainen, etten tuntenutkaan liikkeitä niinkuin ennen, vaan tunsin muutamia liikkeitä päivän aikana. Sunnuntaina olin huolesta jo niin sekaisin, että soitin äitiyspolille. Pääsimmekin sitten samantien lääkärin luokse, joka ultrasi pikkuisen. Siellä kuvaruudulla se äitin pampula liikkui ja potki, minä en vaan tuntenut yhtään mitään!? Kohdunsuun tilanne oli ok ja lääkärin mukaan vauva voi hyvin. Vatsaani tunnustellessa hän totesi, että minulla on ilmaa vatsassa ja myönsin kärsiväni ummetuksesta. En tiedä voiko ummetus olla syynä siihen, etten tuntenut liikkeitä. Lääkäri sanoi vain, että kyllähän vauvan liikkeiden pitää tuntua, mutta joskus on hiljaisia päiviä. Ota noista sitten selvää. En tajunnut sen kummempia edes kysellä, olin niin helpottunut tiedosta, että Onni voi hyvin. 

Maanantaina Onni vietti edelleen hiljaiseloa vaikka nautiskelin sokeria (karkkilakko ei muuten oikein ottanut tuulta alleen) ja tökin mahaa vähänväliä. Masusta tuntui pienen pieni tönäisy silloin tällöin, muttei mitään niin vahvaa tönäisyä mitä aiemmin on tuntunut. Vasta tänään päivällä on pikkuinen aloittanut liikehdintänsä entiseen malliin. Ja voi kuinka olen iloinen! Keräsikö Onni voimia ja energiaa kasvuunsa (joka taitaa näillä viikoilla erityisen nopeaa) vai oliko hän vain väsynyt? Sitä en taida saada mitenkään selville mutta olen tyytyväinen että hiljaiselo on ohitse.

Onnin huoneen lisäksi olen tuonut kotiimme hieman keväistä ilmettä. Sain hyllyn keittiön ikkunan alle ja tarkoituksenani on alkaa kasvattamaan siinä yrttejä. En ole koskaan ollut mikään viherpeukalo ja tapan jopa viherkasvit mutta aina voi yrittää. En usko, että yrttien istutus ja kasvattaminen nyt voi kovin hankalaa olla...

Huomatkaa valtava lumikasa, joka ei vaan sula! Katolta talvella tiputetut lumet taitavat olla takapihalla vielä vappunakin.

Aloitan viimeistään huomenna haasteen, josta kerroin aiemmassa postauksessani. Nyt kääriydyn sohvalle nautiskelemaan kevätkodistani tänään postilaatikkoon tipahtaneen Kauneus&Terveys-lehden parissa.


- Anski ja PikkuOnni 23+5


Ps. Tuo ruma jälki, joka näkyy napani yläpuolella on arpi napakorusta, jonka otin joskus seitsemän vuotta sitten. Se sitten tulehtui ja edelleen kärsin rumasta arvesta.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Haastellisia paljastuksia

Kaurapuuroa & sydänääniä sekä Raymond & Lady - blogeissa on käynnissä hauska postaushaaste. Noin viikko sitten kyselin teiltä mitä haluaisitte minun paljastavan teille ja suurin osa haluaisi tietää minusta jotain, jotain henkilökohtaisempaa. Osa haluaisi lukea enemmän kodistani (tästä olenkin tehnyt jo yhden postauksen) ja toiset olisivat kiinnostuneita parisuhteestani. Vastaan nyt lukijoilleni tähän haasteeseen osallistumalla. Lupaan tehdä postauksen jokaisesta 31. aiheesta (toivottavasti ehdin tekemään sen päivittäin). 

Kohta se on menetetty, ainakin osittain. Se yksityisyys. Otan sen riskin. Mutta joitain asioita joudun varmaankin hieman sensuroimaan.


It´s really me.


Päivä 1 - Esittele itsesi
Päivä 2 – Eka rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Mehevä kakku ja kuohkea puuro

Meille on tulossa tänään illalla vieraita kylään ja halusin kokeilla uutta kakkuohjetta. Täytyyhän vieraille jotain tarjota, vaikka itse yritänkin hillitä herkutteluani. Kakun lisäksi tarjolla on itsetekemiäni voisilmäpullia, joita sulatan pakastimesta.




Tässä mehevä ja herkullinen banaanisuklaapähkinä-kakku.
2 munaa
2 dl sokeria
1 dl vettä
100 g voita/margariinia (myös juokseva käy, tällöin 1dl)
4 rkl kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
2 ½ dl vehnäjauhoja
2 pehmeää ja kypsää banaania
n. 1dl pähkinäsekoitusta (mm. saksanpähkinä, cashewpähkinä, manteli)

Kiehauta vesi ja sulata siihen rasva. Jäähdytä. Vaahdota sokeri ja munat. Yhdistä kuivat aineet. Soseuta kuoritut banaanit haarukalla. Leikkaa/murskaa pähkinät pieniksi ja sekoita banaanisoseeseen. Lisää munavaahtoon vesirasva ja kuivat aineet (siivilän läpi). Sekoita lopuksi banaani-pähkinä-seos varovasti taikinaan. Kaada taikina leivitettyyn (rasvattu+korppujauhotettu) kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa n. 50 min. Kakku on kypsä kun kokeilet sitä hammastikulla tai haarukalla eikä siihen jää taikinaa kiinni. Kumoa kakku jäähtyneenä.

Halutessasi voit tehdä kakulle kuorrutteen (ei välttämätön): 
2 rkl kuumaa, vahvaa kahvia
1 rkl margariinia
1 rkl kaakaojauhetta
½ tl vaniliinisokeria
1½ dl tomusokeria
Sulata rasva kuumaan kahviin. Sekoita joukkoon kaakao, tomusokeri ja vanilliinisokeri. Kaada jäähtyneen kakun päälle ja koristele esimerkiksi pähkinöillä.  


 Itse jouduin jättämään kuorrutteen pois, koska minä hölmö olen unohtanut ostaa tomusokeria!


Tein myös herkkumustikkapuuroa. Tätä en siis tarjoa vieraille, vaan halusin käyttää pakastimesta mustikoita johonkin ja tämä jos mikä on paras aamu-, ilta- ja välipala. 


Vatkattu mustikkapuuro
1 l vettä
n. ½ l mustikoita
1 ½ dl tummia mannasuurimoita (runsaskuituinen=terveellisempi)
n. 1dl sokeria


Keitä mustikoita vedessä muutamien minuuttien ajan. Siivilöi mustikat pois vedestä. Vispilöi kiehuvaan mustikkaveteen mannasuurimot ja sokeri. Keitä 7-10 minuuttia. Jäähdytä. Vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi mustikkapuurovaahdoksi. Laita jääkaappiin.
Parasta puuro on muutama tunti vatkauksen jälkeen jääkaappikylmänä maidon kera. Säilyy jääkaapissa muutamia päiviä. Voit käyttää mustikoiden sijasta perinteisesti puolukoita tai muita marjoja.



Puuro maistuu jälleen kerran todella hyvälle! Meinaan kyllä syödä tänään tuota kakkuakin, kiloista välittämättä.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Sokeriaddiktin liikakilot


Eilen oli neuvolapäivä. Olen aina mennyt neuvolaan mielelläni ja olen pitänyt neuvolatädistäni alusta asti. Eilen Ukkokin tuli taas mukaan ja se tuntui kivalta. Heti ensimmäisenä terkkari laittoi minut vaa´alle ja siihen se ilo loppuikin. Neljässä viikossa painoni oli noussut 3kg eli 750g viikossa. Yhteensä raskauden aikana on nyt tullut 5kg. Tosin tajusin, että olen sanonut neuvolatädilleni painoni olleen ennen raskautta vähemmän, mitä se on ollut varmaankin todellisuudessa, joten äitiyskortissa painonnousu näyttää jo +7kg! Tuo +5kg kuullostaa paljon mukavammalta. Mutta ei kai tuo 5/7kg nyt niin kamalasti ole? Olenhan jo kuudennella kuulla raskaana, viikolla 23. Maha on pullea ja vauva kasvaa. Millainen painonnousu tässä vaiheessa raskautta on "normaalia"? Onko sitä edes määritelty?

No, syy miksi neuvolailo lopahti  vaa´alla käymiseen johtui neuvolatädin reaktiosta. Hänen mielestään 750g painonnousu viikossa on aivan liikaa. Täti ehdotti minun nyt katsovan mitä suuhuni laitan. Hän kyseli ruokatottumuksistani ja tietenkin Ukko meni paljastamaan suuren herkuttelutaipumukseni. Tyhmä Ukko. Terkkari ohjeisti minua pitämään yhden karkki/herkuttelupäivän viikossa ja jättämään ehdottomasti päivittäiset herkut pois. Ja kyllähän minä sen ymmärrän. Se ei ole terveellistä, se nostaa turhaan painoani ja saan kasan läskiä vanhojen rinnalle, Pikku-Onni kasvaa liian suureksi ja saatan sairastua raskausdiabetekseen. Mutta... en pääse siitä irti.


Herkuttelu on suurin paheeni. Olen sokerihiiri, addikti ja riippuvainen syömisestä. Syön jokapäivä pullaa, jäätelöä, karkkia tai suklaata. Joskus kaikkia samana päivänä. Raskauden aikana olen jostain ihmeen syystä antanut itselleni luvan syödä herkkuja oikein urkalla. Koska tekee mieli. Jos en saa päivittäistä herkkuannosta, muutun äkäiseksi ja vihaiseksi ja annan itselleni periksi, luulisin. En ole ollut ilman sokeria hyvin pitkään aikaan. Mistä löydän sen kadotetun itsekurini? Voisi kuvitella, että helppoahan se on. Että kai minä nyt haluan parasta lapselleni. Tottakai haluan, Pikku-Onni on nyt jo tärkeintä elämässäni. En vaan koe olevani tarpeeksi vahva luopumaan herkuista. (Kauheaa, kuullostan ihan narkkarilta!) Tiedän, että voin korvata karkit marjoilla ja hedelmillä ja syödä iltaisin porkkanoita. Mutta kun EI SE OLE SAMA!


Tämän kuun lopussa menen sokerirasituskokeeseen. Pelkään raskausdiabetestä mutta toisaalta se olisi ainakin keino lopettaa tämä mässytys. Silloin olisi PAKKO. En tietenkään toivo kyseistä sairautta itselleni enkä vauvalleni, mutta varaudun siihen. Olisi helpompaa vieroittautua pahoista tavoista, kun ei olisi vaihtoehtoja. Jos jatkan tätä rataa, pelkään etten koskaan pääse entisiin mittoihini synnytyksen jälkeen (saati entistä timmimpään kuntoon, mikä on tavoitteeni) koska herkut maistuvat varmasti myös kotona ollessa, väsyneenä ja yksinäisenä.


Yritän nyt kuitenkin. Se alkaa tänään. Kerron teille kaikista retkahduksistani. Sallin itselleni jonkun hyvin pienen herkun jos tilanne sitä vaatii (olen esimerkiksi menossa tällä viikolla äidilleni kylään ja saatan syödä pullan) mutta pyrin siihen yhteen herkuttelupäivään viikossa, jolloin saan syödä hyvää. Täytyyhän minun onnistua.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Ihanat pienet potkut

Aika menee hurjan nopeasti. En pysy itse perässä. Tänään vasta tajusin, että olen kuudennella kuulla raskaana. Enemmän on matkaa takana kuin edessäpäin. Tasan neljä kuukautta laskettuun aikaan kalenterin mukaan, viikkoina jäljellä on enää 17. Pikku-Onni on kokoajan lähempänä ja lähempänä. Ja Onni on jo ihan oikea vauva! Tälläkin hetkellä Onni muistuttaa olemassaolostaan potkimalla pieniä potkujaan alavatsaani. Rakastan tätä! Kaikesta turvotuksesta ja kivuista huolimatta.

23. raskausviikko

Sikiön paino: 450 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 19 cm
Koko pituus: 27 cm

SIKIÖ 23. raskausviikko
Tämän viikon alussa sikiö on 20 viikkoa vanha. Kulmakarvat ja hiukset tulevat selvemmin esille ja sikiö liikuttelee silmiään useammin. Nämä silmänliikkeet voi nähdä ultraäänessä. Nyt untuvakarvoitus peittää koko kehon, mutta sitä on eniten pään ympärillä, kaulassa ja kasvoissa.
Jalat alkavat lähestyä lopullista pituuttaan suhteessa kehoon ja sekä käsien että jalkojen lihakset voimistuvat, jolloin myös liikkeet ovat voimakkaampia. Samanaikaisesti jatkuu luurangon rustojen kehitys luiksi.
Puolustusjärjestelmä ei ole vielä täysin kehittynyt, mutta auttaa suojaamaan pientä kehoa infektioita vastaan. Pojilla kivekset alkavat laskeutua kohti kivespusseja.



NAINEN
Ne ihanat potkut! Olet ehkä tuntenut ne jo jonkin aikaa, mutta nyt ei enää ole epäilyksen sijaa. Vauva liikkuu – ja useita kertoja päivässä! Pieni vallaton napero, joka elää omaa elämäänsä sinun sisälläsi, antaa jatkuvasti todisteita olemassaolostaan.
Sikiön potkut tulevat todennäköisesti olemaan olennainen osa päivääsi tästä eteenpäin. Sekä hyvässä että pahassa. Jos sikiö ei potki, huolestut. Jos se potkii yhtenään, väsyt siihen ja toivot, että se rauhoittuisi hieman.
Sinun on hyvä tietää, että sikiön liikkeet välittyvät kohdun seinämän läpi herkkiin vatsaseinämän hermoihisi. Se, tunnetko potkut vai et, riippuu missä asennossa lapsi on, missä istukka sijaitsee, mikä suunta potkuilla on sekä, kuinka voimakkaita potkut ovat. Jos lapsi on kasvot kääntyneenä selkärankaasi kohti ja potkii, et tunne lyhyttä terävää tönäisyä samalla tavalla kuin jos se potkisi vatsaasi kohti.

Teksti ja kuva täältä.


perjantai 1. huhtikuuta 2011

Tuskainen lomanalku


 Itkin tänään puoli tuntia putkeen. Ja itkin ihan kunnolla, Ukon kainalossa vollottaen. Ukko oli jo tilaamassa ambulanssia ja kantamassa mua autoon sairaalaan kuskattavaksi ja vähintäänkin se tunsi itsensä kovin avuttomaksi. Minkä hän mun kivuille mahtaisikaan. Tai kukaan muukaan.

Työpäivän jälkeen päätin rentoutua ja huilata hetken sohvalla selkääni leputtaen. Itku alkoi siitä, kun en päässyt ylös sohvalta. Tunsin alaselässä ja pakarassa niin perkeleen kovaa kipua, etten oikeasti pystynyt liikkumaan. Pelkäsin pissaavani alleni sen kaiken itkun ja tuskan kynsissä. Ensimmäistä kertaa ikinä, selkäkipuni on tänään säteillyt vasempaan jalkaani. Pakara on aina ollut kipeä mutta tänään kipua on tuntunut nilkassa asti. Päiväunet, Ukon hellä hoiva ja hyvä ruoka hieman helpottivat suurinta tuskaa. Istuessani paikallani tässä sohvalla, kaikki on hyvin. Se, kuinka tästä taas noustaan ylös, onkin toinen juttu.

Päätinkin siis, etten enää loman jälkeen palaa takaisin töihin vaan jään sairaslomalle. Vaikka tein nyt vain osa-aikaista työtä muutaman viikon, kävi sekin liian raskaaksi. Töissäolo on mukavaa vaihtelua kotona olemiselle mutten voi olla töissä, jos työpäivän jäljiltä kaikki mehut menevät sohvalta ylös nousemiseen. Päätinkin ottaa asian esille maanantain neuvolassa ja pyytää aikaa neuvolalääkärille selkäkipujen takia. Jos vaikka neuvolalääkärillä olisi erilaisia näkökulmia raskausaikaisista selkävaivoista työterveyslääkäriin verrattuna? Jos neuvolatohtori voisi samalla tutkia vähän Pikku-Onniakin.

Pikku-Onni on viime päivinä liikkunut enemmän ja alan pikku hiljaa tuntemaan liikkeet selvemmin ja selvemmin. Luin jostakin, että mikäli lapsi on perätilassa, ei potkut tunnukkaan niin voimakkaaasti. Onko teillä muilla kokemuksia asiasta? Itse tunsin tänään ensimmäistä kertaa potkun myös kädelläni, Ukko ei vielä tuntenut mitään. Kuvittelinkohan minäkin?