sunnuntai 14. elokuuta 2011

Onnin syntymä

Syy blogihiljaisuuteen löytyy Onnin syntymästä. Ja siitä, ettei minulla ole ollut aikaa eikä oikeastaan kiinnostustakaan kirjoitella blogiini. Tämä teksti taitaa siis jäädä tämän blogin viimeiseksi (tämähän olikin raskausblogi). 

Pikku-Onni viikon vanhana
Meidän rakkautemme, Pikku-Onni syntyi 28.7 klo 10.08 (rv 39+0). Painoa herralla oli 3862g ja pituuttakin huikeat 54cm, py 36cm. Onnin isokokoisuuden ja minun raskausdiabetekseni takia synnytystä alettiin käynnistämään keskiviikkoaamuna 27.7 (rv 38+6) Cytotecilla. Ehdin saada kaksi murusta neljän tunnin välein kunnes illalla pienen iltalenkin ja suihkun jälkeen lapsivedet menivät noin klo 21.00. Sitä ennen oli ollut kivuliaita mutta epäsäännöllisiä supistuksia, joihin sain lieviä kipulääkkeitä. Vesien menon jälkeen supistukset voimistuivat ja säännöllistyivät nopeasti. Ukko oli jo lähtenyt kotiin ja soitin hänelle kertoakseni, että yöllä saa varautua tulemaan takaisin. Jo noin tunnin kuluttua, klo 22.00 olin niin kipeä, että hoitaja lähti viemään minua synnytyssaliin. Ukko tuli pian kymmenen jälkeen tuekseni. Sain petidiinipiikin ja ilokaasua aluksi, jotka hetken päästä helpottivat supistuksen kovimpia huippuja. Olin vasta 2cm auki ja kohdunkaulaakin oli "milli" jäljellä saliin mennessä joten tiesin, että minun olisi selvittävä ilokaasulla vielä pitkään ennen epiduraalin saamista. Ilokaasu sai pääni sekaisin, olin kuin ikävässä nousuhumalassa ja tietokoneella näkyvät supistus- ja sydänäänikäyrät näyttivät silmissäni sekavalta keltaiselta puurolta. Kuuma suihku ei auttanut, en pystynyt olemaan suihkussa, en kyennyt hengittämäänkään ilman ilokaasua.


Parin tunnin päästä, noin klo 01.00 soitin kelloa ja sanoin kätilölleni, ettei ilokaasu enää auta ja pyysin epiduraalia. Kohdunsuun tilanne ei vain ollut edistynyt! Siis mitä, olin ihmeissäni. Kovista kivuista huolimatta olin edelleen samat 2cm auki mutta kohdunkaula oli hävinnyt nyt kokonaan. Kätilö laittoi ilokaasu annostuksen maksimille ja totesi ettei epiduraalia voisi vielä laittaa. Kestin tunnin verran kunnes kiukkusin ja kierin supistuskivuista. Noin klo 02.00 sain epiduraalin siitäkin huolimatta, että tilanne kohdunsuulla oli "epäkypsä". Epiduraalin laitto ei sattunut yhtään, vedinpäs nimittäin kammottavat ilokaasuöverit samaan aikaan. Olin kuulemma vain yksin hihitellyt ja silmät kieroon katsoen kysellyt, joko epiduraali on laitettu. Epiduraalin takia sain tipan käteeni ja sain myös supistuksia voimistavaa oksitosiinia. Supistukset kovenivat ja niiden kesto piteni - huomasin sen näytöltä, jossa käyrät pyörivät, mutta ah - en tuntenut niitä ollenkaan! Ihana puudutus, en olisi uskonut sen oikeasti toimivan niin hyvin. Kivut katosivat ja saimme molemmat Ukon kanssa jopa nukuttua yöllä pieniä pätkiä. Toisinaan heräsin koviin supistuspiikkeihin ja otin ilokaasua lisäksi. Pääsin edelleen kävelemään itse vessaan tippatelineen kanssa, mutta kun sain toisen epiduraaliannoksen (jossain vaiheessa yötä ne supistukset siis alkoivat taas sattumaan) menivät jalkani tunnottomiksi enkä päässyt ylös sängystä. Rakkoni tyhjennettiin katetroimalla enkä tietenkään tuntenut mitään, suurta helpotusta vain. Pian kohdunsuun tilanne olikin edistynyt, ehkäpä noin klo 04.00 olin 8cm auki! Oksitosiinia lisättiin ja sain kolmannen annoksen epiduraalia ja klo 06.00 olin vihdoin 10cm auki. 


Koko avautumisvaihe oli mielestäni hyvinkin siedettävä, pelkäsin paljon kovempia supistuksia ja hurjia kipuja. Sattuihan se - tottakai, mutta kiitos epiduraalin ja ilokaasun sain jopa nukuttua. Tosin kätilö huolestui verenpaineistani, korkeimmillaan ne huitelivat (muistaakseni) jossain 180/120 kieppeillä ja matalimmillaan ne olivat 90/60 ja sahasivat edestakaisin mikä aiheutti minulle suurta pahoinvointia. Sain pahoinvointilääkettäkin mutta olo oli todella kurja ja huono. Noin klo 07.00 sain vielä lisää oksitosiinia. Vaikka olin 10cm auki, ei vauvan pää ollut täysin laskeutunut. Joskus ennen klo 09.00 sain vihdoin luvan alkaa ponnistaa kun ponnistamisen tarve tulee. En tainnut ymmärtää kätilön puheista kohtaa "KUN ponnistamisen tarve tulee". Halusin niin paljon, että kaikki olisi jo ohi, että aloin ähkimään ja "työntämään isoa kakkaa" supistusten tullessa. Ähkin, puhisin, työnsin ja kirosin. Pidin jalkojani koukussa, olin kyljelläni, selälläni, istuvillani. Ukko puristi kättäni, silitti minua, juotti mehua, kannusti ja lohdutti. Minä huusin, kiljuin ja halusin luovuttaa. Olin ilokaasusta, epiduraalista, pahoinvoinnista, sahaavista paineista ja pelosta sekaisin enkä enää jaksanut. Olin ponnistanut puoli tuntia täysin TULOKSETTA. Kätilöt kannustivat ja kertoivat hiustupsun jo näkyvän, mutta pää ei vaan tullut jonkin "kynnyksen yli". Paikalle kutsuttiin lääkäri ja labrahoitaja ottamaan verikokeita sektion varalta. Silloin pelästyin, sektioon en menisi vaikken tiennyt miten saisin lapsen ulos alakauttakaan. Jostain sain vielä hieman voimaa ja jatkoin. Ponnistin hampaat irvessä itseni kuoleman väsyneeksi. Kätilö päätti auttaa lapsen tuloa leikkaamalla välilihan ja kappas, muutama ponnistus ja pää oli ulkona! Se tuli sieltä, en vaan tajunnut vaan ponnistin vieläkin kunnes kuulin sanat "ei tarvitse enää!". Tuntui "plompsahdus" ja lapsi oli ulkona, sateisena torstai aamuna klo 10.08. Sininen, ihana, kiljuva poikamme nostettiin rinnalleni. Hän oli täydellinen. Isä oli yhtä heikkona kuin äitikin eikä kyennyt leikkaamaan edes napanuoraa. Kivut unohtuivat, Onni oli rinnallani. Sinisyyden takia pisteitä 9/10. Rankka oli matka rakkaallenikin. Kätilön ommellessa minua, tutustui poika rinnalla oloon ja alkoi imeä terhakkaasti. Olimme Ukon kanssa maailman onnellisimpia! 


Siirryimme osastolle klo 12.00 jälkeen. Osastolla oloaikana kärsin todella kovista alapään kivuista ja kirvelyistä ja jouduin syömään vahvoja kipulääkkeitä. En voinut istua enkä kyennyt kunnolla kävelemäänkään. Vain kyljellään olo sängyllä tuntui siedettävältä. Poikamme läheisyys oli kuitenkin parasta lääkettä, rakastuin pieneen mieheen hetkessä. Olimme sairaalassa seurannassa neljä päivää pojan keltaisuuden takia. Bilirubiiniarvot lähtivät onneksi laskuun ja pääsimme kotiin maanantaina 1.8. Kotona olo on ihanaa, äiti alkoi toipumaan heti kotiin tultua ja nyt kovat kivut ovat vain muistoja. Edelleenkään alapääni ei ole kivuton eikä kunto olo hyvä mutta olen virkeä, iloinen ja onnellinen. Olen tiputtanut kaikki 13 raskauskiloani ja poika imee tissiä niin tiuhaan, että saan varmasti vielä muutaman ylimääräisenkin kilon karistettua. Onni on tyytyväinen, suloinen lapsi. Poika nukkuu hyvin ja jaksaa toisinaan olla hereillä muutamiakin tunteja. Hieman kärsitään vatsavaivoista mutta apua on löytynyt maitohappobakteeri- ja Cuplaton- tipoista ja vauvahieronnasta. 


Emme voisi olla onnellisempi perhe. Rakastan miehiäni ja elämäämme. Arkemme täällä jatkuu ja tutustumme poikaamme päivä päivältä lisää. Tämä blogi kuitenkin hiljenee. Kiitos KAIKILLE lukijoilleni, tekstejä kommentoineille ja anonyymistikin seuranneille.


torstai 14. heinäkuuta 2011

Täysiaikainen Onni

Kuva täältä

Vihdoin on tullut aika Onnin täysiaikaisuuden, tänään on viikkoja takana 37+0! Hyvästi keskoisuus ja ennenaikaisuus. Saat tulla, tule jo! Kipeitä supistuksia tulee usein, monia päivän aikana. Samoin menkkamaista kovaa vihlontaa ja outoa "juilimista". Ei säännöllisesti kuitenkaan. Joka kerta kun kivut alkavat, toivon ja rukoilen niiden jatkuvan. Haluan Onnin jo maailmaan, miksei se tule!? Olen kärsimätön ja väsynyt. 


Alle kaksi viikkoa käynnistykseen, täytyyköhän oikeasti odottaa sinne asti?

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Ennakkovaroituksia?

kuva täältä
 Onko olemassa merkkejä, joista voi "ennustaa" lähenevän synnytyksen? (Tarkoitan muita kuin säännöllisiä supistuksia ja vesien menoa.) Tottakai näillä viikoilla se on väkisinkin lähellä, mutta tarkoitan voiko tietää, että se tapahtuu päivien päästä, todella pian? Googletin asiaa ja löysin muutamia oireita, joita monet kertoivat kokeneensa hetkeä ennen vauvan maailmaan tuloa.


Verenpaineen pieni kohoaminen.
CHECK! Tänään neuvolassa RR oli hieman koholla, ei kuitenkaan merkittävästi mutta koholla kuitenkin.


Turvotusten lisääntyminen.
CHECK! Eilen illalla jalat olivat entistäkin suuremmat pallot! Viikossa painoa tullut 560g mikä on eniten tähän mennessä.


Vauvan liikkeiden vähentyminen/rauhoittuminen.
CHECK! Onni on ollut pari päivää hyvin rauhallinen. Liikkeitä kuitenkin tuntuu, enkä ole tippakaan asiasta huolissani mutta poika on vaan ollut rauhallisempi.


Luonto hoitaa suolen tyhjennyksen.
CHECK! Äsken pienen lenkin jälkeen oli juostava vessaan ja suoli tyhjeni oikein kunnon voimalla! Eikä koko raskausaikana ole ennen ollut ripulia.


Pesänrakennusvietti; pari päivää ennen synnytystä äiti kokee pakonomaista tarvetta siivota.
CHECK! Olen tänään pessyt pyykinpesukoneen pesuainelokerot ja roskisämpärin, pyyhkinyt pölyjä (ja muuta paskaa) roskiskaapista ja siivonnut muutenkin outoja paikkoja, joita tulee (liian) harvoin puhdistettua.


Näiden oireiden lisäksi neuvolatäti totesi Onnin kiinnittyneen napakasti lantiooni (viime viikolla lääkärin tarkastuksessa pää vielä liikkui lantiossa). Ja viime viikollahan jo selvisi lyhentynyt kohdunkaula ja pehmeä kohdunsuu ja kipeiden supistusten jatkuessa, lääkäri ennusti synnytyksen saattavan käynnistyä piakkoin. No, onhan niitä supistuksia ja menkkavihlomisia ollutkin.


Näistä merkeistä innostuin ehkä vähän liikaakin, mutta pidetäänhän peukut pystyssä kuitenkin! Onhan Onni jo niin iso poika (rv 36+0 3200g), että sopisi maailmaan jo tullakin! ♥

Minkälaisia "ennakko-oireita" teillä on ollut ennen synnytystä? (Ennen lapsiveden menoa ja säännöllisiä supistuksia.) Mahtavatko ylläolevat "myytit" pitää paikkaansa?

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Elossa!

rv 34 (?)
 Huh, viime postauksesta on vierähtänyt taas kovin pitkä tovi. Anteeksi, ainakin muutama ihana lukija on jo huomannut poissaoloni... Syynä poissaoloon on oikeastaan edelleenkin typerä ja paskamainen rannekanavaoireyhtymä sekä viime aikoina ilmennyt motivaation puute blogin päivitystä kohtaan.


Rannekanavaoireyhtymä oireilee siis pahasti, kädet ovat turvoksissa kuin pesäpalloräpylät. Sormet ovat makkarat, kihlasormus ei mahdu edes pikkurilliin! Ranteita ja sormia särkee eikä edes limsapulloa saa itse avattua. Aamuisin kaikki askareet ovat hankalia, ennen kuin sormet hieman alkavat vetreytyä. Puutuminen, särky ja pistely sormissa on kuitenkin ympärivuorokautista eikä parannuskeinoa ole. Parasetamoli auttaa pahimpiin särkyihin hieman mutta turvotus ei laske eikä puutuminen häviä. Ihana kamala raskausaika!


Olen myös miettinyt, mitä blogilleni käy kun Onni tulee maailmaan. En halua julkaista Onnin kuvia täällä enkä oikein tiedä onko salasanallisessakaan blogissa kovin järkeä. Kokonaan en haluaisi lopettaa, ehkä. Yritän kuitenkin pysyä linjoilla loppuraskauden ajan, tavalla tai toisella.


Nyt hieman niitä parempia kuulumisia. Eilen oli synnytystapa-arvio (rv 36+0, miettikää!). Odotukset olivat korkealla sen suhteen koska aiemmin oli ollut puhetta, että tämä raskaus saatettaisiin käynnistää hieman etukäteen Onnin isokokoisuuden (eli minun raskausdiabeteksen) takia. Siitä asti olen kieltäytynyt ajattelemasta toisin. Olen luottanut siihen, että Onni syntyy ennen laskettua aikaa. Ja rukouksiini on vastattu! Onnin painoarvio eilen oli noin 3200g mikä on lääkärin mukaan normaalin rajoissa, joskin minusta se kuullostaa jo todella isolta! Laskettuna aikana Onni painaisi tätä menoa vähintään neljä kiloa ja osoittaessani huoleni neljäkiloisen jötikän synnyttämisestä, ymmärsi lääkäri pelkoni ja antoi minulle uuden ajan noin viikkoa ennen la:ta. Rv 38+6 menen uudelleen äippäpolille ja silloin synnytys vihdoin KÄYNNISTETÄÄN mikäli Onni ei sitä ennen tule! Pienokaiseni synnytys käynnistyy siis viimeistään 27.7, alle kolmen viikon päästä! En meinaa pysyä housuissani. Pian rakas lapseni on oikeasti täällä...



Lääkärintarkastuksessa selvisi, että kipeät supistukset ja vihlomiset ovat pehmittäneet kohdunsuun aivan pehmeäksi ja kohdunkaula on lyhentynyt! Jee, jotain edistystä. Lääkäri olikin sitä mieltä, ettei koko käynnistystä edes tarvita (mikäli supistukset vaan jatkuvat) vaan vauva syntyy jo kolmen viikon sisällä! ♥ Voitte varmaan kuvitella intoni! Nyt siis vain odotellaan ja touhuillaan, että ne epäsäännöllisinä tulevat supistukset muuttuisivat jossain vaiheessa säännöllisiksi.


Muuten vointi täällä kohtalainen. Helteet veroittavat ja huonosti nukutut yöt väsyttävät. Ajatus Onnista saa kuitenkin aina lisävirtaa tähän mammaan! Ehkä nyt blogiakin tulee päiviteltyä useammin, ainakin jos kädet vain toimivat.


Aurinkoista ja helteistä viikonloppua! Ja kiitos mukanaeläjille!

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Raskausväsymys


Otsikko kertookin jo kaiken. Olen V-Ä-S-Y-N-Y-T. Muutamien viime päivien aikana väsymys on pamahtanut päälle. Nukun edelleen noin 10h yöunet, toisinaan hieman enemmänkin. Toki yöt ovat katkonaisia kun pissalla täytyy käydä kolmesti yössä. Yleensä uni tulee kyllä samantien uudelleen eivätkä pissareissut kovasti rokota untani. Eilen nukahdin sohvalle jo alkuillasta kesken telkkarin katselun ja äsken nukahdin taas sohvalle kone sylissäni. Nyt taistelen, että silmät pysyvät auki. 


Olen aina ollut hieman huono nukkumaan päiväunia, tuntuu kuin menisi koko päivä piloille jos nukkuu. Minulle ei nimittäin riitä vartin torkut, vaan jos nukahdan, nukun päivällä ainakin tunnin ja sen jälkeen olo on entistä väsyneempi, ainakin hetken aikaa. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että päiväunet on pakko ottaa päiväohjelmistoon. Huoh. Mitään ei jaksa tehdä eikä mikään oikeastaan jaksa kiinnostaa. Koiran kanssa ulkoilut ovat muuttuneet kahdenkymmenen minuutin pikalenkeiksi ja kaupungilla hengailut kotisohvalla nököttämiseen.


Loppuraskauteenhan tämä väsymys epäilemättä kuuluu aivan normaalina oireena. (Hb oli kaksi viikkoa sitten noussut 120:n, joten sekään ei anna syytä väsymykselle.) Tuntuu vain, ettei mikään ole vielä oikeasti lopussa koska raskausviikkoja on "vasta" 33+4. Monen monta pitkää viikkoa vielä edessä, laskettuun aikaan on 45 päivää, 6+3 viikkoa! Miten se nyt tuntuukin niin pitkältä. Tosin elättelen edelleen toiveita mahdollisesta käynnistyksestä/synnytyksen itsestään käynnistymisestä ennen laskettua aikaa. Lasketun ajan yli ei ymmärtääkseni tämän raskauden annetta kulkea RD:n takia, luojan kiitos.


Koska olen hysteerinen ensiodottaja mietin toki sitäkin mahdollisuutta, että väsymys johtuisi raskausmyrkytyksestä. Eihän minulla sitä oikeasti voi olla, sillä RR on kotimittarilla ollut kokoajan hyvä ja turvotustakaan ei ole KOVASTI vaikka onkin sormissa ja jaloissa ympärivuorokautista. Vatsakipuja on ollut, tosin nekin voi tulkita supistuksiksi ja liitoskivuiksi. Päänsärkyä on toisinaan, parina päivänä viikossa mutta sekin saattaa johtua väsymyksestä, ruokavaliosta, liikunnan vähyydestä tai mistä tahansa muusta kuin toksemiasta. Näköhäiriöitä... hmm joo, muutaman kerran kirkkaita keltaisia väripilkkuja (viimeksi muuten eilen illalla) mutta niillekin on varmasti jokin muu syy. Pissa on ollut kaksi viikkoa sitten puhdas, huomenna onkin taas neuvola niin saa senkin tsekattua. En siis oikeasti pelkää toksemiaa koska RR on hyvä mutta jotenkin tämä väsymys ja vetämätön olo tuntuvat nyt omituisilta.


Miten voivat muut odottajat? Millaista väsymystä teillä on/oli loppuraskauden aikana?

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Favourite pie!

Tässä teillekin kokeiltavaksi, maailman paras piirakkaohje! Soveltuu täytettäväksi niin raparperilla kuin mustikoillakin (testattu). Testaamisen arvoinen varmasti myös muiden marjojen tai omenien kanssa. Ohjeesta on tullut suosikkini ja se on saanut paljon kiitosta ja kehuja vierailta. Olen jopa tehnyt piirakoita tuliaisviemisiksi mummolleni ja ystävilleni. Kolahtaa monen makuhermoihin koska on tarpeeksi kostea mutta rapea ja makea eikä kuitenkaan ihan perusmuropohjainen. Itse rakastan tätä piirakkaa, ehkä liiaksikin tällä hetkellä (raskausdiabetes!).



Taivaallinen piirakka
100g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
400g mustikoita/raparperia tms. 
(sekoita mustikoiden tms. sekaan perunajauhoja n. 1rkl jos ovat jäisiä) 

murutaikina
75g margariinia
½ - 3/4 dl sokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja


Sekoita sokeri ja pehmeä margariini keskenään (ei tarvitse vatkata). Lisää muut aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuuan pohjalle. Kaada mustikat/raparperit tms. piirakkavuokaan ja levitä ne tasaisesti. Valmista murutaikina nyppimällä kaikki aineet murumaiseksi ja ripottele mustikoiden/raparperin tms. päälle. Paista piirakkaa 200 astessa uunissa n.30 min. Parasta hieman haaleana tarjoiltuna vaniljajäätelön tai vaahdotetun vaniljakastikkeen kanssa.


Ps. Saattaa aiheuttaa riippuvuutta, maistaminen omalla vastuulla :)

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Eilen


Eilen en jaksanut lähteä mihinkään, nautin vain olostani omalla takapihalla (muutamista sadekuuroista välittämättä). Sohvalla löhöily ja herkuttelu kuuluivat myös päivääni. Ja äitiyspakkaus tuli vihdoin viimein! Kuvat puhukoot puolestaan.






Ylläolevat kuvat ovat takapihaltamme. Lupasin aiemmassa koti - postauksessani laittaa kesällä blogiini todisteita takapihan joesta.









Ps. Edellisessä postauksessa kerroin kipeistä supistuksistani ja muista oudoista oloistani. Noh, tänään aamulla aikaisin, joskus viiden aikaan heräsin outoon kolottavaan selkäkipuun. Nukahdin kuitenkin uudelleen vain herätäkseni tunnin päästä uudelleen, outoon vatsakipuun. Koko vatsaa koski ylhäältä alas asti ja kovasti. Nousin ylös, otin parasetamolia, join mehua, kävin vessassa ja tein kaikkeni saadakseni kivun loppumaan. Ja loppuihan se mutta alkaakseen taas hetken päästä uudelleen. Kipu lievittyi välillä ja alkoi sitten taas kunnes se ilmeisesti loppui ja nukahdin. Yritin kipujen tullessa kokeilla vatsaani mutten ainakaan huomannut sen kovettumista. Minusta koko vatsani on ollut kova jo pitkän aikaa ilman supistuksiakin :D En tunne kun vauvan pyllyä ja selkää, kovaa vaan. Mutta jäin miettimään, oliko kyseessä supistukset vai vain jokin outo aaltoileva vatsakipu? Kipeitä supistuksia on kyllä ollut, muttei koskaan levossa eikä koskaan tälläisiä jatkuvia ja näin kovia. 

 Millaisia kipeät supistukset ovat teidän tuntemina?

torstai 16. kesäkuuta 2011

Outoja oloja

Reilun viikon ajan minua on häirinnyt omituinen "outo olo". Tunne, että jotain tapahtuisi. Ettei kaikki menisikään niin kuin kirjoissa. 
rv 15
Ihmettelin jo viime viikon neuvolakäynnin jälkeen terkkarin sanoja: "tämä vauvahan on jo ihan laskeutunut". Onnin asentoa selvittäessään terkkari kopeloi pojan päätä alushousujeni alta (no ainakin niiden päältä/reunalta)! Tiesinhän minä, että poika on kääntynyt raivotarjontaan, olinhan tuntenut sen potkuissa, hikassa ja hengityksen helpottamisessa. Mutta että laskeutunut!? Eikö vauvat laskeudu vasta lähempänä laskettua aikaa? 
rv 19
 rv 20+3
Outoon oloon kuuluu myös selittämättön kummallinen tunne vatsassa. Onnin potkut ovat jo todella napakoita, kipeitäkin, kylkiluiden alapuolelle osuvia tömähdyksiä. Potkujen lisäksi kärsin usein vatsakivuista ja -kolotuksista, krampeista ja kyllä - kipeistä supistuksista. Harjoitussupistuksia aloin tuntemaan aikaisin mutta nämä supistukset eroavat niistä todella. Vatsaan tulee ennenkokematon kipu kovettumisen lisäksi. Toistaiseksi supistukset ovat pysyneet lyhyinä, epäsäännöllisinä ja lähinnä rasitukseen liittyvinä ihmetyksinä. Mutta ei kai niitäkään vielä tarvitsisi ole, kipeitä siis?
rv 23+
Oudon olon oireyhtymään on kuulunut lähiviikkoina myös menkkamaiset vihlovat kivut alapäässä. Tuntuu kuin kuukautiset olisivat oikeasti alkamassa. Toisinaan kipu on jatkuvaa pientä vihlontaa, toisinaan tunnen kovia ja polttavia vihlaisuja, jotka menevät ohi hetkessä. Alapäähän kohdistuu Onnin laskeutumisen myötä myös kammottava painontunne. Pitkään seisominen tai käveleminen ja selkä suorassa istuminen eivät tule kysymykseenkään. Ei missään opaskirjassa puhuta tälläisestä, ei vielä näillä viikoilla (33+0). Onko minussa jotain vikaa?
rv 27+
 rv 30+
Eilen illalla iltapalan jälkeen minut valtasi huono olo ja sohvalla maatessa alkoi oksettamaan. Ja nousihan se, en vain päästänyt sitä ulos vaan nielaisin (HYI!) kaiken takaisin koska en ehtinyt vessaan. Nukkumaan mennessä maistui suussa oksennus mutta tänä aamuna pahoinvointi oli poissa. Edelleen sisälläni velloo selittämätön väsymyksen tunne ja "outo olo" ei anna rauhaa. Onnekseni Onni-poika liikkuu vatsassa entiseen tapaan eikä minun tarvitse huolehtia hänen voinnistaan. Mutta mistä johtuu nämä minun oudot olotilat, kipeät supistukset ja vihlomiset? Ei kai Onni ole tulossa maailmaan jo? Toki ottaisin ihanan poikani syliini innolla vaikka heti, ennenaikaisuuden pelko velloo kuitenkin sisälläni. Ensi viikolla on onneksi neuvola, täytyy pyytää aika lääkärille, joka voisi tarkistaa kohdunsuun tilanteen. 
rv 33
Auttakaa keltanokkaa, voivatko nämä olla oireita ennenaikaisesta synnytyksestä, onko kenelläkään kokemuksia? Vai kuuluuko kaikki oireeni normaalistikin loppuraskauteen?

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Minä ja hän

kuva täältä
Löysin tälläisen postauksen Even - blogista ja päätin aikani kuluksi tehdä itsekin saman :)  
 
♥Miten kauan tunsitte toisenne ennen kuin aloititte seurustelun? - No me ei oikeastaan missään vaiheessa sovittu, että nyt seurustellaan vaan ensitreffien jälkeen vaan nähtiin päivittäin. Eli oikeastaan heti :)
♥Kuka pyysi ketä ulos? -  Minä ainakin tein aloitteen mut yhdessä varmaan sovittiin ekoista treffeistä kun oltiin muutama päivä viestitelty ja mesetetty.
♥Kuinka vanhoja olette? -  Minä vm -87, Ukko vm -86
♥Kumman sisaruksia näette/näitte enemmän? - Varmaankin mun.
♥Kuinka kauan olette olleet yhdessä? - 4 vuotta ja hmm... 8 kk.
♥Onko teillä yhteisiä lapsia? - Tulossa! ♥
♥Entä lemmikkejä? - sekarotuinen koira
♥Mikä tilanne on teille vaikein pariskuntana? - Pienet typerät riidat tuppaa paisumaan vieläkin typerimmiksi suuremmiksi riidoiksi koska kumpikaan ei meinaa antaa periksi.
♥Kävittekö samaa koulua? - Ei.
♥Oletteko kotoisin samasta kylästä? - Joo tavallaan, samasta kaupungista ainakin.
♥Kumpi on herkempi? - Ehdottomasti minä.
♥Missä käytte yhdessä eniten syömässä ulkona? - Varmaan pikaruokapaikat on ihan ykkösiä kuten Hesburger ja kebab-pizzeriat mutta myös Amarillo on molempien lemppari. Tosin nythän on jäänyt tuo ulkona syöminen vähälle tän RD:n takia.
♥Mikä on kauimmaisin paikka, jonne olette yhdessä matkustaneet? - Teneriffa.
♥Kummalla on hullummat eksät? - Mulla, valitettavasti.
♥Kummalla on pahempi temperamentti? - Mulla! Pakko saada kaikki mitä haluan, mahdollisimman pian. Oon kärsimätön, malttamaton ja kova puhumaan.
♥Kumpi laittaa ruokaa? - Lähes poikkeuksetta minä.
♥Kumpi on sosiaalisempi? - Minä varmaan sosiaalisempi, ainakin vieraassa porukassa.
♥Kumpi on siisteysintoilija? - Minä! Ei Ukko jaksa välittää koiran karvoista tai pölypunkeista vaikka auttaakin aina mua kun on siivouspäivä.
♥Kumpi on itsepäisempi? - Minä.
♥Kumpi vie suuremman osan sängystä? - Ukko.
♥Kumpi herää aikaisemmin? - Ukko, sen työt alkaa aamuisin jo klo 6.00 ja herätyskello soi 5.20. Minä jatkan unia koska ei tarvi töihin mennä. Töihin jos menisin, niin mulla alkaa päivä klo 7.00 ja heräisin samaan aikaan, 5.20. Viikonloppuisin kun Ukolla ei (yleensä) ole töitä, nukutaan noin 9-10 asti.
♥Missä ensimmäiset treffinne olivat? - Paikallisessa kebabpaikassa ja "jatkot" mun luona :D
♥Kummalla on suurempi perhe? - Mulla, 3 sisarusta, Ukolla 1 veli. Mulla lisäksi kolme sisaruspuolta.
♥Saatko usein kukkia? - En usein, saa vihjailla etukäteen jos meinaa saada kukkia. Poikkeuksena oli viikonloppuaamu kun Ukko oli koiran kanssa lenkillä ja toi mukanaan kukkakimpun jonka oli ulkoonta kerännyt ♥
♥Kumpi on mustasukkaisempi? - Minä, ainakin osoitan sen useammin.
♥Kuinka kauan kesti, ennen kuin suhteesta tuli vakava? - Se oli aika pian aikas vakava. Tavattiin lokakuussa, maaliskuussa (?) muutettiin yhteen. Sitä ennen Ukko oli kylläkin punkannut mun luona joka yö eli käytönnössä asuttiin jo yhdessä aiemminkin.
♥Kumpi syö enemmän? - Ukko!
♥Kumpi pesee/pesi pyykit? - Minä.
♥Kumpi on parempi tietokoneiden kanssa? - Ukko.
♥Kumpi ajaa autoa, kun olette yhdessä liikenteessä? - Yleensä Ukko.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Kuulumisia!

Nyt niitä kuulumisia. Kahden viikon postaustauko johtuu siis siitä, että mielessä on ollut monen monta muuta asiaa ja vointikin on toisinaan ollut kovin kurja. Jos ensin kuitenkin niitä hyviä kuulumisia. Olen viettänyt kesän parhaimpia hetkiä viime- ja toissa viikonloppuna. Toissa viikonloppuna koitti vihdoin Tallinnan matka, jonne lähdimme Ukon kanssa kaksin. Laivalla nautimme buffetin herkkuruuista ja Tallinnaan päästyämme kiertelimme kaupoissa ja kahviloissa koko loppupäivän. Nukuimme romanttisesti hotellissa yön ja seuraavana päivänä saimme vielä nauttia helteisestä Tallinnasta ennen illan kotiinlähtöä. Ostin jokusen vaatteen, hirveästi ei tullut kuitenkaan shoppailtua koska vaatteiden osto tuntuu tässä vaiheessa raskautta jo turhalta. Nautin täysin vatsoin kaikista herkkuruuista ja jäätelöstä, en jaksanut mittailla verensokereita tai stressata asiasta. Mitään älytöntä herkuttelua en silti itselleni sallinut. Koko reissu oli ihanaa laatuaikaa Ukon kanssa ellen olisi ollut kipeä. Siinä siis yksi huonommista kuulumisista. Olin flunssassa jo matkalle lähtiessä ja tauti tottakai paheni koska en levännyt. Kotiintuomisena poskiontelontulehdus, korkea kuume ja viikon antibioottikuuri.


 Onni rv 32+3

Viime viikonloppuna Ukko vei minut ulos syömään, kävimme minigolffaamassa, koiran kanssa uimassa ja nautimme auringosta pihallamme. Sunnuntaina kävimme merellä veneilemässä ja ajoimme pieneen rauhalliseen saareen, jossa saimme olla aivan kaksin. Otimme aurinkoa, juttelimme ja paistoimme nuotiolla makkaraa. Tajusin taas, kuinka paljon rakastankaan omaa Ukkoani! ♥ Auringosta ja helteistä olenkin nauttinut kovasti, vaikka onhan niissä huonotkin puolensa. Omalla takapihalla hyvän kirjan kanssa makoilu ja ystävien tapaaminen terasseilla veivät aikani (ja voimani) viimeviikolla. 


Helteet ovat veroittaneet vointiani. Turvotus helteiden aikaan oli kammottavaa, kengät eivät mahtuneet jalkaan eikä varpaat meinanneet taipua ollenkaan. Olen ostanut jo kahdet H&M:n varvassandaalit ettei tarvitse helteillä paljain jaloin kulkea. Turvotusta on kertynyt jo jonkin aikaa myös sormiin ja ranteisiin, jolloin pelkkä käden nyrkkiin puristaminen on tuntunut hankalalta. Turvotuksestakin johtuen on käsistä ja etenkin sormista lähtenyt öisin tunto, herään siihen kun käsiä pistelee ja särkee. Ihmettelin tätä asiaa aikani, kunnes neuvolassa kerrottiin oireiden johtuvan rannekanavaoireyhtymästä, joka saattaa ilmaantua raskausaikana. Hoitona ei ole nyt muuta kuin rasituksen välttäminen (tämä koneella naputteluhan ei sitä ole :D) ja tietenkin turvotusten ehkäisy runsaalla veden juonnilla. Synnytys aikanaan toivottavasti vie koko taudin mukanaan. Turvotusten lisäksi helteet ovat saaneet oloni väsyneeksi, olen nukkunut entistä enemmän päivällä, koska yöllä nukkuminen on hyvinhyvin katkonaista. Myöskin kova flunssa ja poskiontelontulehdus ovat pakottaneet lepäämään.


Nyt kun vauhtiin pääsen, kerron hieman myös Onnin kuulumisista ja vatsan kasvatuksesta. Onnin painoarvio oli viime viikolla (rv 31+6) n. 2000g, mikä oli lääkärin mukaan normaali. Pojan vyötärönympärys on kylläkin liian suuri viikkoihin nähden ja todennäköisesti pojasta tulee lääkärin mukaan "pullero". Tähänhän on syynä siis raskausdiabetes. Painoa itselleni on tullut nyt noin +/- 9kg, johon olen kohtuullisen tyytyväinen, en haluaisi kyllä yhtäkään kiloa enää mutta pakostihan niitä muutama varmaan vielä tulee. Diabeteshoitajan mukaan painonnousussani ei ole mitään huomautettavaa ja kaikki verensokeriarvoni sekä labrakokeeni ovat olleet hyviä. Pienet herkutteluhetkeni eivät ole siis tuottaneet vahinkoa minulle tai Onnille. Seuraava painoarvio on vasta rv:lla 36, jolloin samalla tehdään synnytystapa-arvio ja mahdollisesti keskustellaan synnytyksen käynnistämisestä ennen laskettua aikaa, mikäli Onni vaikuttaa isolta. Toivon salaa, että synnytys käynnistettäisiin vaikkapa viikolla 38. Jos näin kävisi, ei Onnin syntymään olisi enää kuin reilu kuukausi!

Kertokaa te lukijat omia kuulumisianne, miten voivat muut odottajat? Miten selvisitte helteistä? Ovatko muut kärsineet rannekanavaoireyhtymästä?

I´m still here!

Blogihistoriani pisin postaustauko on nyt ohi! Täällä ollaan edelleen, hengissä ja yksin kappalein. Tiedä sitten onko kukaan kaivannutkaan... Kirjoitustauko johtuu ihanista helteistä, mukavista puuhista ja kaikenlaisista tekemisistä. Mutta myös huonosta voinnista, jaksamattomuudesta, väsymyksestä ja rannekanavaoireyhtymästä. LUPAAN kertoa teille näistä kuulumisista lisää vielä tämän päivän puolella. Nyt on kuitenkin lähdettävä kauppaan ja asioille.


Ps.Yhtään vastausta ei tullut minun Paljastan ellen paljastu- postaukseen ja olen joutunut harmittelemaan lukijoideni katoamista (?) ja kommenttien hiipumista. Olettekos te ihanuudet vielä samoilla aaloilla?

maanantai 30. toukokuuta 2011

Paljastan ellen paljastu!


Nyt on tullut teidän aika....


.... kysyä minulta, mitä mieleen juolahtaa...
.... kertoa postaustoiveita...
.... kertoa postausvinkkejä...
.... antaa palautetta, ruusuja ja risuja...
.... vastata etusivun galluppiin...

Pidätän itselläni oikeuden olla vastaamatta kysymyksiin, jotka paljastaisivat liikaa itsestäni. Viime aikoina keskustelupalstoilla on ruodittu todella paljon pahaankin tapaan joitain tunnettuja bloggareita ja loukattu monien yksityisyyttä. Siinä yksi syy, miksen halua paljastaa tarkemmin identiteettiäni. Olen kuitenkin julkaissut oman kuvani teille ja saatan joskus julkaista toisenkin mutta varsinaisesti en halua tarkemmin itseäni esitellä. Jos joku kuvasta tai postauksista minut tunnistaa, olisi kiva kuulla siitä. Kysyä saa siis mitä haluaa, henkilökohtaisuuksiakin, mietin sitten vain millä tavalla vastaan paljastamatta liikaa. Paljastan paljastumatta :)



Toivon, että mahdollisimman moni kertoisi toiveitaan ja esittäisi kysymyksiään (vaikka anonyymistikin). Vaikka kirjoitankin blogia lähinnä omaksi ilokseni, olette te lukijat kuitenkin tulleet tärkeiksi.

Päivän ostokset kuvina

Tänään hain äitini kanssa Onnin vaunut Lastentarvikkeesta meille kotiin. Olen rakastunut noihin vaunuihin, voisin työnnellä niitä jo ylpeänä pitkin katuja. Ne ovat niin ihanat. (Lisätietoja ja parempia kuvia täällä)


Löysin tänään myös kirppikseltä Ainun rintapumpun vain yhdellä eurolla! Pumppuahan on toki käytetty, mutta se on merkiltään laadukas ja todella siistissä kunnossa käyttöohjeineen kaikkineen. Laitoin sen juuri tiskikoneeseen ja tottakai keitän sen sitten pariin kertaan ennen käyttöä, kun sen aika joskus koittaa. Mutta aivan loistava löytö koska enhän voi vielä tietää, onko pumpulla tarvetta. Euron maksavan pumpun voi tarvittaessa heittää vaikka veslintuun ellei sille ole käyttöä meidän perheessä.


Kaupoilla käydessämme ostin myös pienen yllärilahjan Ukolleni. Kyltti sai heti aitiopaikan meidän seinältä. Ukkohan ei mikään ammattikalastaja ole mutta kovin rakas (ja pirun kallis!) harrastus tuo hänelle on. Toivottavasti lahja saa hymyn hänen huulille :)


Aloin myös puuhailemaan Ukolle isyyspakkausta. Olen jo muutamia ihania löytöjä siihen tehnyt ja kerron siitä enemmän kuvien kera, kun se on valmiina. Olen ostanut jo "I ♥ DAD"- bodyn, "Maailman paras iskä"- kahvimukin, "Isien käsikirja" (en nyt jaksa tarkistaa nimeä) - kirjan, joka on kirjoitettu humoristiseen sävyyn ja sisältää muun muassa ohjeita siitä, kuinka isi vaihtaa vaipan ilman pyörtymistä tai kuinka tekee lumiukon lapsen kanssa. Lisäksi olen ostanut pienen pehmopallon, jotta isi voi pelata futista Onnin kanssa ja tarkoituksena on hankkia vielä ainakin energisiä herkkuja, viskipullo ja sikari. 

Oletteko te tehneet miehillenne isyyspakkausta ja mitä sinne olette laittaneet? 

Ps. Koska olen unohtanut täysin kommentoida tuota raskaushepatoosiasiaa, josta aiemmin olen postaillut niin voin ilokseni teille kertoa, että minun maksa- ja sappiarvoni ovat aivan kunnossa eikä siis tuota hepatoosia minulla ole. Kutinakin on onneksi jo helpottanut ja vointikin parempi. Äippäpolilla pääsen/joudun ravaamaan kuitenkin todennäköisesti noin parin viikon välein koska haluavat seurata Onnin kasvua raskausdiabeteksen takia. Nyt Onnin paino on hieman tasoittunut mutta kulkee edelleen yläkäyrillä. Painoarvio viime viikolla (rv 29+6) oli 1600-1700g. Onni voi kuitenkin hyvin ja lääkäri lohdutti minua, että synnytys saatetaan käynnistää hieman aiemmin (raskausdiabeetikoilla yleensä rv 37-38) mikäli lapsi kasvaa liian suureksi. Saatan saada siis Onnin syliini jo kahden kuukauden päästä! Ja nyt ollaan muutenkin jo turvallisilla vesillä, 31. raskausviikko on menossa (30+4)!

 (rv 29+6)

perjantai 27. toukokuuta 2011

Juorukellot soivat


Koin tänään jälleen miten jotkut ihmiset on niin perkeleen uteliaita ja halukkaita puuttumaan toisten elämään. Hyvä ystäväni tuli tänään toiselta paikkakunnalta tänne meidän pienempään kaupunkiin viettämään viikonloppua mun ja yhteisen ystävämme J:n kanssa. Menimme kolmisin tänään illalla terassille, tytöt ottivat siideriä ja minä tottakai vain PepsiMaxia. Viereiseen pöytään istahti Ukon yksi "kaveri" tyttöystävänsä kanssa. Ja tuo ihminen on kaveri lainausmerkeissä, koska on unohtanut Ukon ja muut heidän kaverinsa tavatessaan tuon tyttöystävänsä. He tunnistivat minut ja moikkasimme toisillemme. Keskityin kuitenkin kuuntelemaan ystäväni S:n ilouutista; hän menee naimisiin elokuussa. Onnittelimme S:ä kovaan ääneen ja halailimme toisiamme pöydän ääressä. Hetken huuman jälkeen muistin PikkuOnnin. "Harmittelinkin" ääneen sitä, etten voisi välttämättä tulla häihin tai ainakaan juhlia muiden häävieraiden tapaan. Sanoin, etten tietenkään voisi mitenkään jättää Onnia kokonaiseksi yöksi ja päiväksi kaksin Ukon kanssa, en koska häät ovat 20. elokuuta. (Ja Onniahan odotellaan saapuvaksi 4.8) Koskaanhan ei tiedä, vaikka raskaus menisi yliaikaiseksi ja syntyisi vasta pari päivää ennen häitä. Enkä missään tapauksessa näe juhlintaa niin tärkeänä, että voisin tissit valuen bailata muualla kun Onni itkee ikäväänsä rinnalle. Sanoohan sen järkikin. Ja totesinkin, että voisin korkeintaan päiväksi jättää vauvan Ukon hoitoon tai tietenkin ottaa koko perheen mukaan. Huomasin, että Ukon "kaverin" tyttöystävä katsoi minuun tässäkohtaa.


Äsken sain sitten Ukolta (joka on iltaa istumassa kavereidensa kanssa) pettyneen viestin. Hän ihmetteli, miksen luota häneen sen vertaa, etten voi jättää lasta hänen hoitoonsa kun "vain päiväksi". En tajunnut heti mistä oikein on kyse, kunnes muistin että se akka naapuri pöydästä oli kuunnellut puheitamme ja ilmeisesti tuo kyseinen pariskunta oli Ukon kanssa samassa paikassa. Oikein juoruakat. Olivat sitten sanoneet Ukolleni, että olin ystävieni kanssa nauranut kuinka "en missään nimessä voi jättää vauvaa miehen hoitoon kun vain päiväksi". Nämä juorukellot eivät olleet kunnelleet keskusteluamme tarkkaan, koska eivät olleet osanneet kertoa Ukolle, että olin puhunut häihin menosta elokuussa. Ukko oli vihainen, minkä ymmärrän kyllä. Onneksi hän kuitenkin ymmärsi pian, etten ollut tarkoittanut asiaa niin kuin tämä "kaveri"pariskunta oli ymmärtänyt. Ukko lupasi korjata asian myös kyseiselle pariskunnalle. 


Mutta voi perkele kun voi ärsyttää tämä pariskunta! Jos on pakko salakuunnella viereistä pöytää, voisi kuunnella tarpeeksi tarkkaan niin ei pääse syntymään väärinkäsityksiä... Ja vaikka luulisikin tietävänsä mistä puhuu, eikö voisi olla puuttumatta toisten asioihin. Nyt koko Ukon kaveriporukka luulee, että olen kamala Hitlernainen, joka ei anna isän hoitaa lastaan. Voi kiesus kun on v*tutuskäyrä korkealla.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Hattarapää

Onni on vienyt mun aivosolut. Toivottavasti niistä on pojalle hyötyä. Unohdan kaiken ja kaikki. Tapaamiset, sovitut asiat, keskustelut ja tänään unohdin antaa koiralle ruokaa! Ihmeellistä. Kyllä tässä näitä vaivoja olisi ollut riittämiin ilman tätä pään lahoamistakin.

Iloista illanjatkoa,
Anski ja Onni 29+3 (30. raskausviikko siis, hurjaa!)

Ps. Unohdin näköjään bloginkin nimen etusivun gallupia tehdessä.  Kuinka joku voi unohtaa oman bloginsa nimen? :D En saa sitä enää muokattua kun siihen on pari ihmistä vastannut. Mutta vastailkaapas muutkin :)

perjantai 20. toukokuuta 2011

Raskaushepatoosi(ko?)

 Kuva täältä
Olen kärsinyt muutaman päivän ihmeellisestä kämmenien ja jalkapohjien kutinasta. Kiinnitin siihen huomiota vasta, kun huomasin hankaavani käsiä pyyhkeeseen käsien pesun jälkeen. Ja nyt kun asian olen tiedostanut, kutisee tietysti enemmän ja enemmän eikä raapiminen ainakaan auta asiaa. Tajusin kyllä heti, että kyseessähän saattaa olla raskaushepatoosin (tunnetaan myös nimellä raskaushepatogestoosi ja raskauskolestaasi) oireita. Säikähdin ja aloin eilen illalla googlettamaan. En antanut itseni eksyä keskustelupalstoille, vaan pysyin turvallisilla ja luotettavilla sivuistoilla välttyäkseni lisähysterialta. Lukiessani aiheesta tajusin, että minullahan on ollut oireita jo pidemmän aikaa. Olen raapinut molempia käsivarsiani hauiksen (siis minkä hauiksen?) kohdalta jo monta viikkoa ja rasvaillut vain entistä ahkerammin käsiäni ajatellen, että ihoni on vain kuivunut. Mutta eivät ne kyllä näytä yhtään kuivilta. Myös yläselkä on ollut kutinapesäke monia viikkoja ja sitäkin olen hoitanut vain ahkeralla rasvauksella, vaikkei siitä apua ole ollutkaan. Välillä kaupungillakin ollessani huomaan rapsuttelevani mahaa, siis raapivani sitä housujen ja paidan päältä. Hitto, miten nyt vasta tajusin tämänkin? Internetin ihmeellinen maailma tiesi kertoa minulle, että toisinaan raskaushepatoosin oireena kutinan lisäksi voi olla tumma virtsa. Aloin tietenkin heti tarkkailemaan pissani väriä ja kas kummaa, sehän on tummaa! Olen koko aamun juonut hurjasti (siivotessa janottaakin), varmaan jo 1 ½ litraa vettä ja pissaakin tulee sen mukaisesti ja aina se näyttää minusta tummalta, vaikka edellisestä pissaamisesta ei olisikaan kulunut kuin tunti. Ja tottakai pelon vallassa liitän tähän mahdolliseen raskaushepatoosiin myös parina päivänä vaivanneen omituisen ylävatsakivun, joka tuntuu pistävänä kipuna oikealla puolella vatsaa.

 Kuva täältä

En halunnut olla enää yksin oireideni kanssa ja soitinkin aamupäivällä neuvolaan. Neuvolatäti sanoi oireiden kuullostavan raskaushepatoosilta mutta tautiahan ei pysty varmistamaan muuten kuin verikokeilla (kohonneet maksa- ja sappiarvot kertovat hepatoosista). Sappikokeita varten täytyy paastota 12h ja koska tänään on perjantai, pääsen labrakokeisiin vasta maanantai aamuna. Tuloksissa kestää terkkarin mukaan pari päivää. Keskiviikkona onkin neuvolakäynti, viimeistään silloin saan tietenkin vastaukset mutta täti lupasi soittaa, mikäli kokeet valmistuvat jo aiemmin. Nyt pelottaa vain se, onko turvallista odottaa tiistaihin, jopa keskiviikkoon asti? Kauhukuvat ahdingossa olevasta ja kohtuun kuolleesta Onnista nousevat väkisinkin mieleeni... Pelottaa. Toivon tietenkin, että "kuvittelisin" oireeni mutta samalla mietin miten se muka olisi mahdollista. Ärsyttää ja vituttaa, pitääkö minulle nyt tulla joku helvetin raskaushepatoosi kun on jo raskausdiabetes kannettavana? Ymmärrän kyllä, että jos sappikokeet vaativat sen 12h paaston, ei labrakokeita voida ottaa ennen maanantaiaamua eikä ennen labrakokeiden tuloksia voida mitään diagnosoida mutta olisin silti toivonut neuvolatädiltä jonkinlaista tukea asian suhteen. Tiedä sitten mitä. Ei muuta kun ensi viikkoa odotellessa. Ainakin Onni on liikkunut entiseen tapaansa, joten tällä hetkellä tuskin on suurta syytä huolestua mahdollisesta pojan ahdingosta.

Onko teillä kokemuksia raskaushepatoosista, omia tai tuttujen? Onko teillä tietoa, joutuuko diagnoosin saatuaan useinkin sairaalahoitoon ja seurantaan?
  
Lisätietoa sitä kaipaaville:
" Raskaushepatoosi on raskausaikana esiintyvä maksan toimintahäiriö. Sairaus tunnetaan myös nimillä hepatogestoosi ja raskauskolestaasi. Odottavista äideistä noin 1% sairastuu raskaushepatoosiin. Suomessa siis noin 600 äitiä vuodessa saa taudin vaivakseen.
Tavallisimmin raskaushepatoosi alkaa oireilla vasta loppuraskaudessa, 30. raskausviikosta lähtien. Oireena on voimakas kutina, joka johtuu sappihappojen kerääntymisestä ihon alle. Kutina tuntuu erityisesti jalkapohjissa, kämmenissä ja vatsassa, mutta kutinaa voi olla myös ympäri vartaloa. Kutina on usein kovimmillaan öisin ja haittaa nukkumista. Oireina voi olla myös ihon keltaisuus ja tumma virtsa. Raskaushepatoosia epäiltäessä odottajasta otetaan laboratorikokeita, joilla selvitetään maksaentsyymien ja sappihappojen määrää. Kohonneet arvot viittaavat raskaushepatoosiin.
Raskaushepatoosidiagnoosin saaneen odottajan raskautta seurataan tarkasti neuvolassa ja äitiyspolikilinikalla. Sikiön vointia tutkitaan säännöllisin väliajoin ja maksa-arvojen kehittymistä tarkastellaan. Raskaushepatoosiin ei ole varsinaista parantavaa hoitokeinoa, mutta oireita lieventävänä hoitona käytetään kutinaa hillitseviä lääkkeitä sekä vähärasvaista ruokavaliota. Koska raskaushepatoosiin liittyy suurentunut sikiön kohtukuoleman riski, joudutaan synnytys usein käynnistämään ennen laskettua aikaa ." Lähde: vau.fi

torstai 19. toukokuuta 2011

Apua, keltanokka lastentarvikeviidakossa!

Olen tehnyt raskauden alkuvaiheessa listaa tavaroista, joita ajattelin tarvitsevani vauvan synnyttyä. Tuo "ostoslista" on ollut oivana apuna lastentarvikemeressä pyöriessä. Meillä onkin kaikki suurimmat hankinnat jo tehtyinä mutta olen jäänyt pohtimaan muutamien tavaroiden kanssa. Auttakaa ihmeessä minua, olen pulassa! Tarvitseeko niitä oikeasti ostaa? Kannattaako ostaa vasta syntymän jälkeen, jolloin voi olla varma niiden tarpeellisuudesta? Osaako uusi isä ostaa niitä, itse kun en varmaan heti kauppaan pääse? Voiko ne korvata jollakin edullisemmalla, käytännöllisemmällä tai jo kotoonta löytyvällä tavaralla? Olen siis pohtinut näitä:



Onko rintapumppu tarpeellinen? Mistä voin tietää, onnistuuko koko imetys ollenkaan ja jos onnistuu, tuleeko minulta maitoa niin paljon, että sitä tarvitsisi pumpata? Mitä jos maitoa tuleekin vain vauvan tarpeisiin, alusta alkaen juuri sopivasti, jääkö pumppu sitten käyttämättä? Mutta jos haluan joskus poistua kotoonta ilman Ukkoa ja Onnia, olisiko pumppu kuitenkin hyvä, niin mies voisi syöttää rintamaitoa pullosta vauvalle? Uskaltaako rintapumppua ostaa käytettynä, hygienia? Jos sellaisen ostaa, pärjääkö manuaalisella vai onko sähkökäyttöinen oikeasti hintansa väärti? 



Onko imetystyyny vain yksi tapa saada raskaana olevat naiset tuhlaamaan rahansa lastentarvikeliikkeisiin? Onko tyynystä oikeasti hyötyä? Selkävaivaisena en haluaisi kärsiä hartiakivuista imettäessäni, auttaako tyyny siis niihin vaivoihin? Kai imetystyynyn tilalle käy mikä tahansa jo kotoonta löytyvä iso tyyny? 


Kaikki, joilla puuhamatto on ollut lapsille, ovat sitä minulle kehuneet, miksi? Tarvitseeko vauva lattialla viihtyäkseen ympärilleen (ja alleen!?) kasan värikkäitä norsun kuvia ja helistimiä ylleen? Ajaako saman asian kuitenkin lämmin viltti ja äitin seura lattialla? Eikö sitteri ja siinä oleva lelukaari riitä?

Onko "pakollista" hankkia imetyspaita, saati paitoja? Onko imetys mahdotonta tai hankalaa tavallisen t-paidan tai topin kanssa? Kotioloissa sillä ei kai olekkaan väliä, vaikka imettäisi alasti, mutta onnistuuko julkisimmilla paikoilla ja kylässä imettäminen tavallisen paidan kanssa?



Onko hoitolaukku ehdoton hankinta? Eikös vaunuillessa ja kyläillessä pärjää vaikka muovipussi mukanaan? Onko hoitolaukun "erityisominaisuuksille" (hoitoalusta, termostasku maitopullon lämpinä pitoa varten) oikeasti tarvetta?



Kuinka paljon olette tarvinneet ja käyttäneet kantoliinaa, -reppua tai -pussia?  Rauhoittuuko vauva ollessaan äidin tai isän lähellä, voiko vauva nukkua liinassa? Voinko samalla tehdä kotiaskareita vauvan tyytyväisenä katsellessa maailmaa rinnallani? Saanko kipeän selkäni entistä kipeämmäksi kantamalla vauvaa sylissäni kokoajan? 


Ovatko itkuhälyttimet tarpeen rivitalossa? Kun lapsi nukkuu päiväunensa vaunuissa olohuoneen ikkunan vieressä terassilla? Kuulenko vauvan itkun ilman hälytintäkin vaikka nukahtaisin itse? Onko itkuhälytin kuitenkin tarpeellinen, esimerkiksi kyläillessä? 

Olen ikionnellinen, jos te rakkaat lukijani autatte minua tässä hankalassa lastentarvikeviidakossa rämpimisessä!

Kuvat: Googlen kuvahaun kautta