sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Favourite pie!

Tässä teillekin kokeiltavaksi, maailman paras piirakkaohje! Soveltuu täytettäväksi niin raparperilla kuin mustikoillakin (testattu). Testaamisen arvoinen varmasti myös muiden marjojen tai omenien kanssa. Ohjeesta on tullut suosikkini ja se on saanut paljon kiitosta ja kehuja vierailta. Olen jopa tehnyt piirakoita tuliaisviemisiksi mummolleni ja ystävilleni. Kolahtaa monen makuhermoihin koska on tarpeeksi kostea mutta rapea ja makea eikä kuitenkaan ihan perusmuropohjainen. Itse rakastan tätä piirakkaa, ehkä liiaksikin tällä hetkellä (raskausdiabetes!).



Taivaallinen piirakka
100g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
400g mustikoita/raparperia tms. 
(sekoita mustikoiden tms. sekaan perunajauhoja n. 1rkl jos ovat jäisiä) 

murutaikina
75g margariinia
½ - 3/4 dl sokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja


Sekoita sokeri ja pehmeä margariini keskenään (ei tarvitse vatkata). Lisää muut aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuuan pohjalle. Kaada mustikat/raparperit tms. piirakkavuokaan ja levitä ne tasaisesti. Valmista murutaikina nyppimällä kaikki aineet murumaiseksi ja ripottele mustikoiden/raparperin tms. päälle. Paista piirakkaa 200 astessa uunissa n.30 min. Parasta hieman haaleana tarjoiltuna vaniljajäätelön tai vaahdotetun vaniljakastikkeen kanssa.


Ps. Saattaa aiheuttaa riippuvuutta, maistaminen omalla vastuulla :)

2 kommenttia:

  1. Voi ei ei olisi pitänyt lukea, nyt mun tekee hirveästi mieli mustikkapiirakkaa! On kyllä tehnyt mieli jo pitkään ja tää vaan muistutti :D Pitäisköhän luovuttaa ja ryhtyä leipomaan...
    J

    VastaaPoista