tiistai 26. huhtikuuta 2011

Wilmalle

 kuva täältä

Sinä rakkaani tulit luokseni hieman ennen kun ehdit täyttää neljä vuotta. Pelastin sinut kotiini Imatralta, perheestä, jonka pieni vauva oli tullut allergiseksi sinulle. Ensikohtaamisesta asti olet ollut rakkaani. Juoksit ovelta suoraan syliini ja tiesin, että tässä on uusi elämänkumppanini. Olit aluksi hieman ihmeissäsi, olithan hetkessä muuttanut uuteen kotiin, uudelle omistajalle, uusiin maisemiin. Sopeuduit kuitenkin hyvin ja jo muutaman viikon kuluttua olimme erottamattomat. 

Sinä olit syy lähteä kaatosateessa haistelemaan raitista metsän tuoksua, syy herätä viikonloppuaamuisinkin ajoissa, syy tulla iltariennoista kotiin aikaisin. Olit elämäni valo, tärkeintä maailmassani. Annoit kaiken huomiosi minulle kun minulla oli paha olla. Annoit minun halata ja rutistaa sinua kyyneleet silmissäni kun olin surullinen. Olit mukana iloissa ja onnellisissa tapahtumissa. Tiesin sinun olevan onnellinen, huomasin sinun joskus jopa nauravan. Yhdessä me löysimme perheen, löysimme Ukon. Ukko piti sinusta alusta asti ja pian hänestä tuli sinun paras ystäväsi. Muutimme yhteiseen, uuteen kotiin Ukon kanssa ja sait isomman kodin, enemmän tilaa. Ukko jaksoi käydä kanssasi uimassa kesäisin monia kertoja viikossa. Jaksoit uida niin kauan, kun jaksoimme heittää sinulle keppiä veteen. Olit maailman onnellisin. Ja niin olin minäkin. Olihan minulla sinut ja rakas Ukkoni.


Pian halusimme sinulle kaverin ja saitkin pikkusiskon Viipurin Koirat Ry:n kautta. Pikkuriiviö kävi aluksi hermoillesi mutta otit nopeasti hänet perheeseemme. Olimme iloinen, onnellinen pieni perhe. Vuodet ovat vierineet, olemme viettäneet yhdessä seitsemän kesää ja talvea. Voi kuinka niihin mahtuukaan paljon lenkkeilyä, uintia, metsäretkiä, siankorvia, halauksia, suukkoja, palloleikkejä, märän koiran hajua, juoksuaikoja, haukkua, murinaa, väsymystä ja ennenkaikkea - onnea ja rakkautta. 


Olet nyt 10vuoden iässä. Sinulla on selässä mahdollinen välilevytyrä, joka aiheuttaa kipuja niin selkääsi kuin lonkkiisikin. Sinulla on kova kipukynnys ja niin taitaa rottweilereillä yleensä ollakkin. Vasta muutamia viikkoja sitten huomasin sinun olevan todella kivulias. Eläinlääkäri antoi sinulle kortisonipiikin siinä toiveessa, että se auttaisi kipuihin ja parantaisi hieman nivelissä olevaa tulehdustilaa. Olen kuitenkin huomannut sinusta rakkaani, että kortisonista ja kipulääkkeistä huolimatta sinä kärsit. Et jaksa kävellä lenkillä meidän muiden tahdissa, haluat kääntyä aiemmin kotiin ja kävelet loppumatkan häntä koipiesi välissä. Sisään tullessasi et haluaisi käydä istumaan, saati makaamaan koska se sattuu. Annan sinulle lisää kipulääkettä ja sinun on helpompi olla. Et kuitenkaan tee muuta kuin nukut. Katseesi on muuttunut, huomaan sinun olevan surullinen. Voi kuinka sinä tietäisit, kuinka surullinen minä olen! Tai ehkä sinä jo tiedätkin sen. Olet ehkä jo itse tehnyt surutyösi, hyvästellyt ja luovuttanut. Odotat kenties vain minun päätöstäni, sitä päätöstä, joka saattaa sinut lopulliseen levolliseen uneen. Rakas, huomenna on se päivä. En olisi toivonut sen koittavan vielä. Olisin halunnut, että näet PikkuOnnin ja rakastut häneen samalla tavalla kuin minäkin. Olisin toivonut lisäaikaa, itselleni. Kaikkea ei vaan voi saada, sanotaan. 


Olet ensimmäinen ikioma koirani, rakkaani, lapsukaiseni. Sinä Wilma jäät aina muistoihini ja rakastan sinua ikuisesti. Aika kuultaa muistot ja parantaa haavat, toivotaan. Me kaikki jäämme kaipaamaan sinua.


Rakkaudella, mami


(Olen pahoillani, minulla ei ole nyt yhtään kuvaa Wilmasta, koska kaikki ovat erillisellä kovalevyllä ja ne ovat siirtämättä tälle uudelle koneelle. Laitan kuvan myöhemmin.)

4 kommenttia:

  1. Voi ei :/ Huominen on rankka päivä teille, voimia ja hali <3

    VastaaPoista
  2. rankka todellakin tulee olemaan... ;( kiitos ♥

    VastaaPoista
  3. Voimia ja jaksamista huomiseen!

    Tiedän niin miltä sinusta tuntuu, itse jouduimme isännän kanssa lopettamaan rakkaan tyttökoiramme 7v iässä syksyllä 09, jolloin olin juuri saanut tietää odottavani esikoista. Koiramme oli ollut todella kivulias, ja häneltä löydettiin molemmista lonkista pahat lonkkaviat yms.. Päätös oli todella raskas, mutta ei toisen olisi voinut enään antaa kärsiä. Voi kuinka minäkin mietin, kuinka koiramme olisi niin rakastunut esikoiseen.. Tekstisi sai muistot palaamaan ja kyyneleet valumaan..
    Todella paljon jaksamista ja ottakaa voimaa tulevasta PikkuOnnista ja toisistanne!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Miikkulainen lohduttavista sanoistasi. Varmasti muistot tulevat säilymään aina ♥

    VastaaPoista