maanantai 20. kesäkuuta 2011

Raskausväsymys


Otsikko kertookin jo kaiken. Olen V-Ä-S-Y-N-Y-T. Muutamien viime päivien aikana väsymys on pamahtanut päälle. Nukun edelleen noin 10h yöunet, toisinaan hieman enemmänkin. Toki yöt ovat katkonaisia kun pissalla täytyy käydä kolmesti yössä. Yleensä uni tulee kyllä samantien uudelleen eivätkä pissareissut kovasti rokota untani. Eilen nukahdin sohvalle jo alkuillasta kesken telkkarin katselun ja äsken nukahdin taas sohvalle kone sylissäni. Nyt taistelen, että silmät pysyvät auki. 


Olen aina ollut hieman huono nukkumaan päiväunia, tuntuu kuin menisi koko päivä piloille jos nukkuu. Minulle ei nimittäin riitä vartin torkut, vaan jos nukahdan, nukun päivällä ainakin tunnin ja sen jälkeen olo on entistä väsyneempi, ainakin hetken aikaa. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että päiväunet on pakko ottaa päiväohjelmistoon. Huoh. Mitään ei jaksa tehdä eikä mikään oikeastaan jaksa kiinnostaa. Koiran kanssa ulkoilut ovat muuttuneet kahdenkymmenen minuutin pikalenkeiksi ja kaupungilla hengailut kotisohvalla nököttämiseen.


Loppuraskauteenhan tämä väsymys epäilemättä kuuluu aivan normaalina oireena. (Hb oli kaksi viikkoa sitten noussut 120:n, joten sekään ei anna syytä väsymykselle.) Tuntuu vain, ettei mikään ole vielä oikeasti lopussa koska raskausviikkoja on "vasta" 33+4. Monen monta pitkää viikkoa vielä edessä, laskettuun aikaan on 45 päivää, 6+3 viikkoa! Miten se nyt tuntuukin niin pitkältä. Tosin elättelen edelleen toiveita mahdollisesta käynnistyksestä/synnytyksen itsestään käynnistymisestä ennen laskettua aikaa. Lasketun ajan yli ei ymmärtääkseni tämän raskauden annetta kulkea RD:n takia, luojan kiitos.


Koska olen hysteerinen ensiodottaja mietin toki sitäkin mahdollisuutta, että väsymys johtuisi raskausmyrkytyksestä. Eihän minulla sitä oikeasti voi olla, sillä RR on kotimittarilla ollut kokoajan hyvä ja turvotustakaan ei ole KOVASTI vaikka onkin sormissa ja jaloissa ympärivuorokautista. Vatsakipuja on ollut, tosin nekin voi tulkita supistuksiksi ja liitoskivuiksi. Päänsärkyä on toisinaan, parina päivänä viikossa mutta sekin saattaa johtua väsymyksestä, ruokavaliosta, liikunnan vähyydestä tai mistä tahansa muusta kuin toksemiasta. Näköhäiriöitä... hmm joo, muutaman kerran kirkkaita keltaisia väripilkkuja (viimeksi muuten eilen illalla) mutta niillekin on varmasti jokin muu syy. Pissa on ollut kaksi viikkoa sitten puhdas, huomenna onkin taas neuvola niin saa senkin tsekattua. En siis oikeasti pelkää toksemiaa koska RR on hyvä mutta jotenkin tämä väsymys ja vetämätön olo tuntuvat nyt omituisilta.


Miten voivat muut odottajat? Millaista väsymystä teillä on/oli loppuraskauden aikana?

4 kommenttia:

  1. Ollaanko täällä vielä yhtenä pakettina, kun ei ole aikoihin kuulunut?

    VastaaPoista
  2. Hei, edelleen yhtenä pakettina. Hieman huonoa oloa, väsymystä ja motivaation puutetta blogia kohtaan. Kirjoittelen kuulumisia tänään tai huomenna :)

    VastaaPoista
  3. Moi, olet saanut uuden lukijan! :) Blogisi on todella mielenkiintoinen. :)

    VastaaPoista