Ahdistustauko

Heipparallaa. Päätin pitää pienen tauon bloggailusta. Tuntuu, etten enää tiedä miksi kirjoitan ja kenelle.... Laitetaan se näiden hormonien ja mielialanvaihteluiden piikkiin! Lueskelen kuitenkin edelleen teidän muiden ihania blogeja, palaan mahdollisesti itsekin vielä sorvin ääreen.


Aurinkoista kevään alkua ja ihanaa pääsiäistä (ellen sitten palaa jo ennen sitä).

kuva täältä

Ps. Odottajat, olettekos jo käyneet katsomassa uutta äitiyspakkausta?

Hiljaiseloa ja sisustusintoa

rv 23+

Muutaman päivän hiljaiselon jälkeen olen täällä taas. Syy pieneen taukoon on ollut huoli vauvasta, sistustusinto sekä yleinen laiskuus. Viikonloppuna kävimme Ukkoni kanssa Ikeassa ja ostimme PikkuOnnin huoneeseen kaikken tarvittavan, jota tuosta ruotsalaisesta halpaketjusta oli saatavilla. Näiden ostosten inspiroimana olemme laittaneet vauvanhuonetta kuntoon kasailemalla kalusteita, laittamalla verhot ikkunaan ja järjestelemällä pikkuiset vaatteita ja muita tavaroita paikoilleen.

Tästä hirmuisesta urakasta (joka sai selkäni taas huutamaan apua) johtuen myös Onni on ollut rauhallinen. Onni oli koko viikonlopun niin hiljainen, etten tuntenutkaan liikkeitä niinkuin ennen, vaan tunsin muutamia liikkeitä päivän aikana. Sunnuntaina olin huolesta jo niin sekaisin, että soitin äitiyspolille. Pääsimmekin sitten samantien lääkärin luokse, joka ultrasi pikkuisen. Siellä kuvaruudulla se äitin pampula liikkui ja potki, minä en vaan tuntenut yhtään mitään!? Kohdunsuun tilanne oli ok ja lääkärin mukaan vauva voi hyvin. Vatsaani tunnustellessa hän totesi, että minulla on ilmaa vatsassa ja myönsin kärsiväni ummetuksesta. En tiedä voiko ummetus olla syynä siihen, etten tuntenut liikkeitä. Lääkäri sanoi vain, että kyllähän vauvan liikkeiden pitää tuntua, mutta joskus on hiljaisia päiviä. Ota noista sitten selvää. En tajunnut sen kummempia edes kysellä, olin niin helpottunut tiedosta, että Onni voi hyvin. 

Maanantaina Onni vietti edelleen hiljaiseloa vaikka nautiskelin sokeria (karkkilakko ei muuten oikein ottanut tuulta alleen) ja tökin mahaa vähänväliä. Masusta tuntui pienen pieni tönäisy silloin tällöin, muttei mitään niin vahvaa tönäisyä mitä aiemmin on tuntunut. Vasta tänään päivällä on pikkuinen aloittanut liikehdintänsä entiseen malliin. Ja voi kuinka olen iloinen! Keräsikö Onni voimia ja energiaa kasvuunsa (joka taitaa näillä viikoilla erityisen nopeaa) vai oliko hän vain väsynyt? Sitä en taida saada mitenkään selville mutta olen tyytyväinen että hiljaiselo on ohitse.

Onnin huoneen lisäksi olen tuonut kotiimme hieman keväistä ilmettä. Sain hyllyn keittiön ikkunan alle ja tarkoituksenani on alkaa kasvattamaan siinä yrttejä. En ole koskaan ollut mikään viherpeukalo ja tapan jopa viherkasvit mutta aina voi yrittää. En usko, että yrttien istutus ja kasvattaminen nyt voi kovin hankalaa olla...

Huomatkaa valtava lumikasa, joka ei vaan sula! Katolta talvella tiputetut lumet taitavat olla takapihalla vielä vappunakin.

Aloitan viimeistään huomenna haasteen, josta kerroin aiemmassa postauksessani. Nyt kääriydyn sohvalle nautiskelemaan kevätkodistani tänään postilaatikkoon tipahtaneen Kauneus&Terveys-lehden parissa.

- Anski ja PikkuOnni 23+5

Ps. Tuo ruma jälki, joka näkyy napani yläpuolella on arpi napakorusta, jonka otin joskus seitsemän vuotta sitten. Se sitten tulehtui ja edelleen kärsin rumasta arvesta.

Haastellisia paljastuksia

Kaurapuuroa & sydänääniä sekä Raymond & Lady - blogeissa on käynnissä hauska postaushaaste. Noin viikko sitten kyselin teiltä mitä haluaisitte minun paljastavan teille ja suurin osa haluaisi tietää minusta jotain, jotain henkilökohtaisempaa. Osa haluaisi lukea enemmän kodistani (tästä olenkin tehnyt jo yhden postauksen) ja toiset olisivat kiinnostuneita parisuhteestani. Vastaan nyt lukijoilleni tähän haasteeseen osallistumalla. Lupaan tehdä postauksen jokaisesta 31. aiheesta (toivottavasti ehdin tekemään sen päivittäin). 

Kohta se on menetetty, ainakin osittain. Se yksityisyys. Otan sen riskin. Mutta joitain asioita joudun varmaankin hieman sensuroimaan.

It´s really me.

Päivä 1 - Esittele itsesi
Päivä 2 – Eka rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki

Mehevä kakku ja kuohkea puuro

Meille on tulossa tänään illalla vieraita kylään ja halusin kokeilla uutta kakkuohjetta. Täytyyhän vieraille jotain tarjota, vaikka itse yritänkin hillitä herkutteluani. Kakun lisäksi tarjolla on itsetekemiäni voisilmäpullia, joita sulatan pakastimesta.

Tässä mehevä ja herkullinen banaanisuklaapähkinä-kakku.
2 munaa
2 dl sokeria
1 dl vettä
100 g voita/margariinia (myös juokseva käy, tällöin 1dl)
4 rkl kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
2 ½ dl vehnäjauhoja
2 pehmeää ja kypsää banaania
n. 1dl pähkinäsekoitusta (mm. saksanpähkinä, cashewpähkinä, manteli)

Kiehauta vesi ja sulata siihen rasva. Jäähdytä. Vaahdota sokeri ja munat. Yhdistä kuivat aineet. Soseuta kuoritut banaanit haarukalla. Leikkaa/murskaa pähkinät pieniksi ja sekoita banaanisoseeseen. Lisää munavaahtoon vesirasva ja kuivat aineet (siivilän läpi). Sekoita lopuksi banaani-pähkinä-seos varovasti taikinaan. Kaada taikina leivitettyyn (rasvattu+korppujauhotettu) kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa n. 50 min. Kakku on kypsä kun kokeilet sitä hammastikulla tai haarukalla eikä siihen jää taikinaa kiinni. Kumoa kakku jäähtyneenä.

Halutessasi voit tehdä kakulle kuorrutteen (ei välttämätön): 
2 rkl kuumaa, vahvaa kahvia
1 rkl margariinia
1 rkl kaakaojauhetta
½ tl vaniliinisokeria
1½ dl tomusokeria
Sulata rasva kuumaan kahviin. Sekoita joukkoon kaakao, tomusokeri ja vanilliinisokeri. Kaada jäähtyneen kakun päälle ja koristele esimerkiksi pähkinöillä.  

 Itse jouduin jättämään kuorrutteen pois, koska minä hölmö olen unohtanut ostaa tomusokeria!


Tein myös herkkumustikkapuuroa. Tätä en siis tarjoa vieraille, vaan halusin käyttää pakastimesta mustikoita johonkin ja tämä jos mikä on paras aamu-, ilta- ja välipala. 

Vatkattu mustikkapuuro
1 l vettä
n. ½ l mustikoita
1 ½ dl tummia mannasuurimoita (runsaskuituinen=terveellisempi)
n. 1dl sokeria


Keitä mustikoita vedessä muutamien minuuttien ajan. Siivilöi mustikat pois vedestä. Vispilöi kiehuvaan mustikkaveteen mannasuurimot ja sokeri. Keitä 7-10 minuuttia. Jäähdytä. Vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi mustikkapuurovaahdoksi. Laita jääkaappiin.

Parasta puuro on muutama tunti vatkauksen jälkeen jääkaappikylmänä maidon kera. Säilyy jääkaapissa muutamia päiviä. Voit käyttää mustikoiden sijasta perinteisesti puolukoita tai muita marjoja.

Puuro maistuu jälleen kerran todella hyvälle! Meinaan kyllä syödä tänään tuota kakkuakin, kiloista välittämättä.

Sokeriaddiktin liikakilot

kuva täältä

Eilen oli neuvolapäivä. Olen aina mennyt neuvolaan mielelläni ja olen pitänyt neuvolatädistäni alusta asti. Eilen Ukkokin tuli taas mukaan ja se tuntui kivalta. Heti ensimmäisenä terkkari laittoi minut vaa´alle ja siihen se ilo loppuikin. Neljässä viikossa painoni oli noussut 3kg eli 750g viikossa. Yhteensä raskauden aikana on nyt tullut 5kg. Tosin tajusin, että olen sanonut neuvolatädilleni painoni olleen ennen raskautta vähemmän, mitä se on ollut varmaankin todellisuudessa, joten äitiyskortissa painonnousu näyttää jo +7kg! Tuo +5kg kuullostaa paljon mukavammalta. Mutta ei kai tuo 5/7kg nyt niin kamalasti ole? Olenhan jo kuudennella kuulla raskaana, viikolla 23. Maha on pullea ja vauva kasvaa. Millainen painonnousu tässä vaiheessa raskautta on "normaalia"? Onko sitä edes määritelty?

No, syy miksi neuvolailo lopahti  vaa´alla käymiseen johtui neuvolatädin reaktiosta. Hänen mielestään 750g painonnousu viikossa on aivan liikaa. Täti ehdotti minun nyt katsovan mitä suuhuni laitan. Hän kyseli ruokatottumuksistani ja tietenkin Ukko meni paljastamaan suuren herkuttelutaipumukseni. Tyhmä Ukko. Terkkari ohjeisti minua pitämään yhden karkki/herkuttelupäivän viikossa ja jättämään ehdottomasti päivittäiset herkut pois. Ja kyllähän minä sen ymmärrän. Se ei ole terveellistä, se nostaa turhaan painoani ja saan kasan läskiä vanhojen rinnalle, Pikku-Onni kasvaa liian suureksi ja saatan sairastua raskausdiabetekseen. Mutta... en pääse siitä irti.


Herkuttelu on suurin paheeni. Olen sokerihiiri, addikti ja riippuvainen syömisestä. Syön jokapäivä pullaa, jäätelöä, karkkia tai suklaata. Joskus kaikkia samana päivänä. Raskauden aikana olen jostain ihmeen syystä antanut itselleni luvan syödä herkkuja oikein urkalla. Koska tekee mieli. Jos en saa päivittäistä herkkuannosta, muutun äkäiseksi ja vihaiseksi ja annan itselleni periksi, luulisin. En ole ollut ilman sokeria hyvin pitkään aikaan. Mistä löydän sen kadotetun itsekurini? Voisi kuvitella, että helppoahan se on. Että kai minä nyt haluan parasta lapselleni. Tottakai haluan, Pikku-Onni on nyt jo tärkeintä elämässäni. En vaan koe olevani tarpeeksi vahva luopumaan herkuista. (Kauheaa, kuullostan ihan narkkarilta!) Tiedän, että voin korvata karkit marjoilla ja hedelmillä ja syödä iltaisin porkkanoita. Mutta kun EI SE OLE SAMA!


Tämän kuun lopussa menen sokerirasituskokeeseen. Pelkään raskausdiabetestä mutta toisaalta se olisi ainakin keino lopettaa tämä mässytys. Silloin olisi PAKKO. En tietenkään toivo kyseistä sairautta itselleni enkä vauvalleni, mutta varaudun siihen. Olisi helpompaa vieroittautua pahoista tavoista, kun ei olisi vaihtoehtoja. Jos jatkan tätä rataa, pelkään etten koskaan pääse entisiin mittoihini synnytyksen jälkeen (saati entistä timmimpään kuntoon, mikä on tavoitteeni) koska herkut maistuvat varmasti myös kotona ollessa, väsyneenä ja yksinäisenä.


Yritän nyt kuitenkin. Se alkaa tänään. Kerron teille kaikista retkahduksistani. Sallin itselleni jonkun hyvin pienen herkun jos tilanne sitä vaatii (olen esimerkiksi menossa tällä viikolla äidilleni kylään ja saatan syödä pullan) mutta pyrin siihen yhteen herkuttelupäivään viikossa, jolloin saan syödä hyvää. Täytyyhän minun onnistua.

kuva täältä

Ihanat pienet potkut

Aika menee hurjan nopeasti. En pysy itse perässä. Tänään vasta tajusin, että olen kuudennella kuulla raskaana. Enemmän on matkaa takana kuin edessäpäin. Tasan neljä kuukautta laskettuun aikaan kalenterin mukaan, viikkoina jäljellä on enää 17. Pikku-Onni on kokoajan lähempänä ja lähempänä. Ja Onni on jo ihan oikea vauva! Tälläkin hetkellä Onni muistuttaa olemassaolostaan potkimalla pieniä potkujaan alavatsaani. Rakastan tätä! Kaikesta turvotuksesta ja kivuista huolimatta.

23. raskausviikko

Sikiön paino: 450 g

Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 19 cm
Koko pituus: 27 cm

SIKIÖ
Tämän viikon alussa sikiö on 20 viikkoa vanha. Kulmakarvat ja hiukset tulevat selvemmin esille ja sikiö liikuttelee silmiään useammin. Nämä silmänliikkeet voi nähdä ultraäänessä. Nyt untuvakarvoitus peittää koko kehon, mutta sitä on eniten pään ympärillä, kaulassa ja kasvoissa.
Jalat alkavat lähestyä lopullista pituuttaan suhteessa kehoon ja sekä käsien että jalkojen lihakset voimistuvat, jolloin myös liikkeet ovat voimakkaampia. Samanaikaisesti jatkuu luurangon rustojen kehitys luiksi.
Puolustusjärjestelmä ei ole vielä täysin kehittynyt, mutta auttaa suojaamaan pientä kehoa infektioita vastaan. Pojilla kivekset alkavat laskeutua kohti kivespusseja.

NAINEN
Ne ihanat potkut! Olet ehkä tuntenut ne jo jonkin aikaa, mutta nyt ei enää ole epäilyksen sijaa. Vauva liikkuu – ja useita kertoja päivässä! Pieni vallaton napero, joka elää omaa elämäänsä sinun sisälläsi, antaa jatkuvasti todisteita olemassaolostaan.
Sikiön potkut tulevat todennäköisesti olemaan olennainen osa päivääsi tästä eteenpäin. Sekä hyvässä että pahassa. Jos sikiö ei potki, huolestut. Jos se potkii yhtenään, väsyt siihen ja toivot, että se rauhoittuisi hieman.
Sinun on hyvä tietää, että sikiön liikkeet välittyvät kohdun seinämän läpi herkkiin vatsaseinämän hermoihisi. Se, tunnetko potkut vai et, riippuu missä asennossa lapsi on, missä istukka sijaitsee, mikä suunta potkuilla on sekä, kuinka voimakkaita potkut ovat. Jos lapsi on kasvot kääntyneenä selkärankaasi kohti ja potkii, et tunne lyhyttä terävää tönäisyä samalla tavalla kuin jos se potkisi vatsaasi kohti.

Teksti ja kuva täältä.

Tuskainen lomanalku

kuva täältä

 Itkin tänään puoli tuntia putkeen. Ja itkin ihan kunnolla, Ukon kainalossa vollottaen. Ukko oli jo tilaamassa ambulanssia ja kantamassa mua autoon sairaalaan kuskattavaksi ja vähintäänkin se tunsi itsensä kovin avuttomaksi. Minkä hän mun kivuille mahtaisikaan. Tai kukaan muukaan.

Työpäivän jälkeen päätin rentoutua ja huilata hetken sohvalla selkääni leputtaen. Itku alkoi siitä, kun en päässyt ylös sohvalta. Tunsin alaselässä ja pakarassa niin perkeleen kovaa kipua, etten oikeasti pystynyt liikkumaan. Pelkäsin pissaavani alleni sen kaiken itkun ja tuskan kynsissä. Ensimmäistä kertaa ikinä, selkäkipuni on tänään säteillyt vasempaan jalkaani. Pakara on aina ollut kipeä mutta tänään kipua on tuntunut nilkassa asti. Päiväunet, Ukon hellä hoiva ja hyvä ruoka hieman helpottivat suurinta tuskaa. Istuessani paikallani tässä sohvalla, kaikki on hyvin. Se, kuinka tästä taas noustaan ylös, onkin toinen juttu.

Päätinkin siis, etten enää loman jälkeen palaa takaisin töihin vaan jään sairaslomalle. Vaikka tein nyt vain osa-aikaista työtä muutaman viikon, kävi sekin liian raskaaksi. Töissäolo on mukavaa vaihtelua kotona olemiselle mutten voi olla töissä, jos työpäivän jäljiltä kaikki mehut menevät sohvalta ylös nousemiseen. Päätinkin ottaa asian esille maanantain neuvolassa ja pyytää aikaa neuvolalääkärille selkäkipujen takia. Jos vaikka neuvolalääkärillä olisi erilaisia näkökulmia raskausaikaisista selkävaivoista työterveyslääkäriin verrattuna? Jos neuvolatohtori voisi samalla tutkia vähän Pikku-Onniakin.

Pikku-Onni on viime päivinä liikkunut enemmän ja alan pikku hiljaa tuntemaan liikkeet selvemmin ja selvemmin. Luin jostakin, että mikäli lapsi on perätilassa, ei potkut tunnukkaan niin voimakkaaasti. Onko teillä muilla kokemuksia asiasta? Itse tunsin tänään ensimmäistä kertaa potkun myös kädelläni, Ukko ei vielä tuntenut mitään. Kuvittelinkohan minäkin?