sunnuntai 14. elokuuta 2011

Onnin syntymä

Syy blogihiljaisuuteen löytyy Onnin syntymästä. Ja siitä, ettei minulla ole ollut aikaa eikä oikeastaan kiinnostustakaan kirjoitella blogiini. Tämä teksti taitaa siis jäädä tämän blogin viimeiseksi (tämähän olikin raskausblogi). 

Pikku-Onni viikon vanhana
Meidän rakkautemme, Pikku-Onni syntyi 28.7 klo 10.08 (rv 39+0). Painoa herralla oli 3862g ja pituuttakin huikeat 54cm, py 36cm. Onnin isokokoisuuden ja minun raskausdiabetekseni takia synnytystä alettiin käynnistämään keskiviikkoaamuna 27.7 (rv 38+6) Cytotecilla. Ehdin saada kaksi murusta neljän tunnin välein kunnes illalla pienen iltalenkin ja suihkun jälkeen lapsivedet menivät noin klo 21.00. Sitä ennen oli ollut kivuliaita mutta epäsäännöllisiä supistuksia, joihin sain lieviä kipulääkkeitä. Vesien menon jälkeen supistukset voimistuivat ja säännöllistyivät nopeasti. Ukko oli jo lähtenyt kotiin ja soitin hänelle kertoakseni, että yöllä saa varautua tulemaan takaisin. Jo noin tunnin kuluttua, klo 22.00 olin niin kipeä, että hoitaja lähti viemään minua synnytyssaliin. Ukko tuli pian kymmenen jälkeen tuekseni. Sain petidiinipiikin ja ilokaasua aluksi, jotka hetken päästä helpottivat supistuksen kovimpia huippuja. Olin vasta 2cm auki ja kohdunkaulaakin oli "milli" jäljellä saliin mennessä joten tiesin, että minun olisi selvittävä ilokaasulla vielä pitkään ennen epiduraalin saamista. Ilokaasu sai pääni sekaisin, olin kuin ikävässä nousuhumalassa ja tietokoneella näkyvät supistus- ja sydänäänikäyrät näyttivät silmissäni sekavalta keltaiselta puurolta. Kuuma suihku ei auttanut, en pystynyt olemaan suihkussa, en kyennyt hengittämäänkään ilman ilokaasua.


Parin tunnin päästä, noin klo 01.00 soitin kelloa ja sanoin kätilölleni, ettei ilokaasu enää auta ja pyysin epiduraalia. Kohdunsuun tilanne ei vain ollut edistynyt! Siis mitä, olin ihmeissäni. Kovista kivuista huolimatta olin edelleen samat 2cm auki mutta kohdunkaula oli hävinnyt nyt kokonaan. Kätilö laittoi ilokaasu annostuksen maksimille ja totesi ettei epiduraalia voisi vielä laittaa. Kestin tunnin verran kunnes kiukkusin ja kierin supistuskivuista. Noin klo 02.00 sain epiduraalin siitäkin huolimatta, että tilanne kohdunsuulla oli "epäkypsä". Epiduraalin laitto ei sattunut yhtään, vedinpäs nimittäin kammottavat ilokaasuöverit samaan aikaan. Olin kuulemma vain yksin hihitellyt ja silmät kieroon katsoen kysellyt, joko epiduraali on laitettu. Epiduraalin takia sain tipan käteeni ja sain myös supistuksia voimistavaa oksitosiinia. Supistukset kovenivat ja niiden kesto piteni - huomasin sen näytöltä, jossa käyrät pyörivät, mutta ah - en tuntenut niitä ollenkaan! Ihana puudutus, en olisi uskonut sen oikeasti toimivan niin hyvin. Kivut katosivat ja saimme molemmat Ukon kanssa jopa nukuttua yöllä pieniä pätkiä. Toisinaan heräsin koviin supistuspiikkeihin ja otin ilokaasua lisäksi. Pääsin edelleen kävelemään itse vessaan tippatelineen kanssa, mutta kun sain toisen epiduraaliannoksen (jossain vaiheessa yötä ne supistukset siis alkoivat taas sattumaan) menivät jalkani tunnottomiksi enkä päässyt ylös sängystä. Rakkoni tyhjennettiin katetroimalla enkä tietenkään tuntenut mitään, suurta helpotusta vain. Pian kohdunsuun tilanne olikin edistynyt, ehkäpä noin klo 04.00 olin 8cm auki! Oksitosiinia lisättiin ja sain kolmannen annoksen epiduraalia ja klo 06.00 olin vihdoin 10cm auki. 


Koko avautumisvaihe oli mielestäni hyvinkin siedettävä, pelkäsin paljon kovempia supistuksia ja hurjia kipuja. Sattuihan se - tottakai, mutta kiitos epiduraalin ja ilokaasun sain jopa nukuttua. Tosin kätilö huolestui verenpaineistani, korkeimmillaan ne huitelivat (muistaakseni) jossain 180/120 kieppeillä ja matalimmillaan ne olivat 90/60 ja sahasivat edestakaisin mikä aiheutti minulle suurta pahoinvointia. Sain pahoinvointilääkettäkin mutta olo oli todella kurja ja huono. Noin klo 07.00 sain vielä lisää oksitosiinia. Vaikka olin 10cm auki, ei vauvan pää ollut täysin laskeutunut. Joskus ennen klo 09.00 sain vihdoin luvan alkaa ponnistaa kun ponnistamisen tarve tulee. En tainnut ymmärtää kätilön puheista kohtaa "KUN ponnistamisen tarve tulee". Halusin niin paljon, että kaikki olisi jo ohi, että aloin ähkimään ja "työntämään isoa kakkaa" supistusten tullessa. Ähkin, puhisin, työnsin ja kirosin. Pidin jalkojani koukussa, olin kyljelläni, selälläni, istuvillani. Ukko puristi kättäni, silitti minua, juotti mehua, kannusti ja lohdutti. Minä huusin, kiljuin ja halusin luovuttaa. Olin ilokaasusta, epiduraalista, pahoinvoinnista, sahaavista paineista ja pelosta sekaisin enkä enää jaksanut. Olin ponnistanut puoli tuntia täysin TULOKSETTA. Kätilöt kannustivat ja kertoivat hiustupsun jo näkyvän, mutta pää ei vaan tullut jonkin "kynnyksen yli". Paikalle kutsuttiin lääkäri ja labrahoitaja ottamaan verikokeita sektion varalta. Silloin pelästyin, sektioon en menisi vaikken tiennyt miten saisin lapsen ulos alakauttakaan. Jostain sain vielä hieman voimaa ja jatkoin. Ponnistin hampaat irvessä itseni kuoleman väsyneeksi. Kätilö päätti auttaa lapsen tuloa leikkaamalla välilihan ja kappas, muutama ponnistus ja pää oli ulkona! Se tuli sieltä, en vaan tajunnut vaan ponnistin vieläkin kunnes kuulin sanat "ei tarvitse enää!". Tuntui "plompsahdus" ja lapsi oli ulkona, sateisena torstai aamuna klo 10.08. Sininen, ihana, kiljuva poikamme nostettiin rinnalleni. Hän oli täydellinen. Isä oli yhtä heikkona kuin äitikin eikä kyennyt leikkaamaan edes napanuoraa. Kivut unohtuivat, Onni oli rinnallani. Sinisyyden takia pisteitä 9/10. Rankka oli matka rakkaallenikin. Kätilön ommellessa minua, tutustui poika rinnalla oloon ja alkoi imeä terhakkaasti. Olimme Ukon kanssa maailman onnellisimpia! 


Siirryimme osastolle klo 12.00 jälkeen. Osastolla oloaikana kärsin todella kovista alapään kivuista ja kirvelyistä ja jouduin syömään vahvoja kipulääkkeitä. En voinut istua enkä kyennyt kunnolla kävelemäänkään. Vain kyljellään olo sängyllä tuntui siedettävältä. Poikamme läheisyys oli kuitenkin parasta lääkettä, rakastuin pieneen mieheen hetkessä. Olimme sairaalassa seurannassa neljä päivää pojan keltaisuuden takia. Bilirubiiniarvot lähtivät onneksi laskuun ja pääsimme kotiin maanantaina 1.8. Kotona olo on ihanaa, äiti alkoi toipumaan heti kotiin tultua ja nyt kovat kivut ovat vain muistoja. Edelleenkään alapääni ei ole kivuton eikä kunto olo hyvä mutta olen virkeä, iloinen ja onnellinen. Olen tiputtanut kaikki 13 raskauskiloani ja poika imee tissiä niin tiuhaan, että saan varmasti vielä muutaman ylimääräisenkin kilon karistettua. Onni on tyytyväinen, suloinen lapsi. Poika nukkuu hyvin ja jaksaa toisinaan olla hereillä muutamiakin tunteja. Hieman kärsitään vatsavaivoista mutta apua on löytynyt maitohappobakteeri- ja Cuplaton- tipoista ja vauvahieronnasta. 


Emme voisi olla onnellisempi perhe. Rakastan miehiäni ja elämäämme. Arkemme täällä jatkuu ja tutustumme poikaamme päivä päivältä lisää. Tämä blogi kuitenkin hiljenee. Kiitos KAIKILLE lukijoilleni, tekstejä kommentoineille ja anonyymistikin seuranneille.


torstai 14. heinäkuuta 2011

Täysiaikainen Onni

Kuva täältä

Vihdoin on tullut aika Onnin täysiaikaisuuden, tänään on viikkoja takana 37+0! Hyvästi keskoisuus ja ennenaikaisuus. Saat tulla, tule jo! Kipeitä supistuksia tulee usein, monia päivän aikana. Samoin menkkamaista kovaa vihlontaa ja outoa "juilimista". Ei säännöllisesti kuitenkaan. Joka kerta kun kivut alkavat, toivon ja rukoilen niiden jatkuvan. Haluan Onnin jo maailmaan, miksei se tule!? Olen kärsimätön ja väsynyt. 


Alle kaksi viikkoa käynnistykseen, täytyyköhän oikeasti odottaa sinne asti?

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Ennakkovaroituksia?

kuva täältä
 Onko olemassa merkkejä, joista voi "ennustaa" lähenevän synnytyksen? (Tarkoitan muita kuin säännöllisiä supistuksia ja vesien menoa.) Tottakai näillä viikoilla se on väkisinkin lähellä, mutta tarkoitan voiko tietää, että se tapahtuu päivien päästä, todella pian? Googletin asiaa ja löysin muutamia oireita, joita monet kertoivat kokeneensa hetkeä ennen vauvan maailmaan tuloa.


Verenpaineen pieni kohoaminen.
CHECK! Tänään neuvolassa RR oli hieman koholla, ei kuitenkaan merkittävästi mutta koholla kuitenkin.


Turvotusten lisääntyminen.
CHECK! Eilen illalla jalat olivat entistäkin suuremmat pallot! Viikossa painoa tullut 560g mikä on eniten tähän mennessä.


Vauvan liikkeiden vähentyminen/rauhoittuminen.
CHECK! Onni on ollut pari päivää hyvin rauhallinen. Liikkeitä kuitenkin tuntuu, enkä ole tippakaan asiasta huolissani mutta poika on vaan ollut rauhallisempi.


Luonto hoitaa suolen tyhjennyksen.
CHECK! Äsken pienen lenkin jälkeen oli juostava vessaan ja suoli tyhjeni oikein kunnon voimalla! Eikä koko raskausaikana ole ennen ollut ripulia.


Pesänrakennusvietti; pari päivää ennen synnytystä äiti kokee pakonomaista tarvetta siivota.
CHECK! Olen tänään pessyt pyykinpesukoneen pesuainelokerot ja roskisämpärin, pyyhkinyt pölyjä (ja muuta paskaa) roskiskaapista ja siivonnut muutenkin outoja paikkoja, joita tulee (liian) harvoin puhdistettua.


Näiden oireiden lisäksi neuvolatäti totesi Onnin kiinnittyneen napakasti lantiooni (viime viikolla lääkärin tarkastuksessa pää vielä liikkui lantiossa). Ja viime viikollahan jo selvisi lyhentynyt kohdunkaula ja pehmeä kohdunsuu ja kipeiden supistusten jatkuessa, lääkäri ennusti synnytyksen saattavan käynnistyä piakkoin. No, onhan niitä supistuksia ja menkkavihlomisia ollutkin.


Näistä merkeistä innostuin ehkä vähän liikaakin, mutta pidetäänhän peukut pystyssä kuitenkin! Onhan Onni jo niin iso poika (rv 36+0 3200g), että sopisi maailmaan jo tullakin! ♥

Minkälaisia "ennakko-oireita" teillä on ollut ennen synnytystä? (Ennen lapsiveden menoa ja säännöllisiä supistuksia.) Mahtavatko ylläolevat "myytit" pitää paikkaansa?

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Elossa!

rv 34 (?)
 Huh, viime postauksesta on vierähtänyt taas kovin pitkä tovi. Anteeksi, ainakin muutama ihana lukija on jo huomannut poissaoloni... Syynä poissaoloon on oikeastaan edelleenkin typerä ja paskamainen rannekanavaoireyhtymä sekä viime aikoina ilmennyt motivaation puute blogin päivitystä kohtaan.


Rannekanavaoireyhtymä oireilee siis pahasti, kädet ovat turvoksissa kuin pesäpalloräpylät. Sormet ovat makkarat, kihlasormus ei mahdu edes pikkurilliin! Ranteita ja sormia särkee eikä edes limsapulloa saa itse avattua. Aamuisin kaikki askareet ovat hankalia, ennen kuin sormet hieman alkavat vetreytyä. Puutuminen, särky ja pistely sormissa on kuitenkin ympärivuorokautista eikä parannuskeinoa ole. Parasetamoli auttaa pahimpiin särkyihin hieman mutta turvotus ei laske eikä puutuminen häviä. Ihana kamala raskausaika!


Olen myös miettinyt, mitä blogilleni käy kun Onni tulee maailmaan. En halua julkaista Onnin kuvia täällä enkä oikein tiedä onko salasanallisessakaan blogissa kovin järkeä. Kokonaan en haluaisi lopettaa, ehkä. Yritän kuitenkin pysyä linjoilla loppuraskauden ajan, tavalla tai toisella.


Nyt hieman niitä parempia kuulumisia. Eilen oli synnytystapa-arvio (rv 36+0, miettikää!). Odotukset olivat korkealla sen suhteen koska aiemmin oli ollut puhetta, että tämä raskaus saatettaisiin käynnistää hieman etukäteen Onnin isokokoisuuden (eli minun raskausdiabeteksen) takia. Siitä asti olen kieltäytynyt ajattelemasta toisin. Olen luottanut siihen, että Onni syntyy ennen laskettua aikaa. Ja rukouksiini on vastattu! Onnin painoarvio eilen oli noin 3200g mikä on lääkärin mukaan normaalin rajoissa, joskin minusta se kuullostaa jo todella isolta! Laskettuna aikana Onni painaisi tätä menoa vähintään neljä kiloa ja osoittaessani huoleni neljäkiloisen jötikän synnyttämisestä, ymmärsi lääkäri pelkoni ja antoi minulle uuden ajan noin viikkoa ennen la:ta. Rv 38+6 menen uudelleen äippäpolille ja silloin synnytys vihdoin KÄYNNISTETÄÄN mikäli Onni ei sitä ennen tule! Pienokaiseni synnytys käynnistyy siis viimeistään 27.7, alle kolmen viikon päästä! En meinaa pysyä housuissani. Pian rakas lapseni on oikeasti täällä...



Lääkärintarkastuksessa selvisi, että kipeät supistukset ja vihlomiset ovat pehmittäneet kohdunsuun aivan pehmeäksi ja kohdunkaula on lyhentynyt! Jee, jotain edistystä. Lääkäri olikin sitä mieltä, ettei koko käynnistystä edes tarvita (mikäli supistukset vaan jatkuvat) vaan vauva syntyy jo kolmen viikon sisällä! ♥ Voitte varmaan kuvitella intoni! Nyt siis vain odotellaan ja touhuillaan, että ne epäsäännöllisinä tulevat supistukset muuttuisivat jossain vaiheessa säännöllisiksi.


Muuten vointi täällä kohtalainen. Helteet veroittavat ja huonosti nukutut yöt väsyttävät. Ajatus Onnista saa kuitenkin aina lisävirtaa tähän mammaan! Ehkä nyt blogiakin tulee päiviteltyä useammin, ainakin jos kädet vain toimivat.


Aurinkoista ja helteistä viikonloppua! Ja kiitos mukanaeläjille!

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Raskausväsymys


Otsikko kertookin jo kaiken. Olen V-Ä-S-Y-N-Y-T. Muutamien viime päivien aikana väsymys on pamahtanut päälle. Nukun edelleen noin 10h yöunet, toisinaan hieman enemmänkin. Toki yöt ovat katkonaisia kun pissalla täytyy käydä kolmesti yössä. Yleensä uni tulee kyllä samantien uudelleen eivätkä pissareissut kovasti rokota untani. Eilen nukahdin sohvalle jo alkuillasta kesken telkkarin katselun ja äsken nukahdin taas sohvalle kone sylissäni. Nyt taistelen, että silmät pysyvät auki. 


Olen aina ollut hieman huono nukkumaan päiväunia, tuntuu kuin menisi koko päivä piloille jos nukkuu. Minulle ei nimittäin riitä vartin torkut, vaan jos nukahdan, nukun päivällä ainakin tunnin ja sen jälkeen olo on entistä väsyneempi, ainakin hetken aikaa. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että päiväunet on pakko ottaa päiväohjelmistoon. Huoh. Mitään ei jaksa tehdä eikä mikään oikeastaan jaksa kiinnostaa. Koiran kanssa ulkoilut ovat muuttuneet kahdenkymmenen minuutin pikalenkeiksi ja kaupungilla hengailut kotisohvalla nököttämiseen.


Loppuraskauteenhan tämä väsymys epäilemättä kuuluu aivan normaalina oireena. (Hb oli kaksi viikkoa sitten noussut 120:n, joten sekään ei anna syytä väsymykselle.) Tuntuu vain, ettei mikään ole vielä oikeasti lopussa koska raskausviikkoja on "vasta" 33+4. Monen monta pitkää viikkoa vielä edessä, laskettuun aikaan on 45 päivää, 6+3 viikkoa! Miten se nyt tuntuukin niin pitkältä. Tosin elättelen edelleen toiveita mahdollisesta käynnistyksestä/synnytyksen itsestään käynnistymisestä ennen laskettua aikaa. Lasketun ajan yli ei ymmärtääkseni tämän raskauden annetta kulkea RD:n takia, luojan kiitos.


Koska olen hysteerinen ensiodottaja mietin toki sitäkin mahdollisuutta, että väsymys johtuisi raskausmyrkytyksestä. Eihän minulla sitä oikeasti voi olla, sillä RR on kotimittarilla ollut kokoajan hyvä ja turvotustakaan ei ole KOVASTI vaikka onkin sormissa ja jaloissa ympärivuorokautista. Vatsakipuja on ollut, tosin nekin voi tulkita supistuksiksi ja liitoskivuiksi. Päänsärkyä on toisinaan, parina päivänä viikossa mutta sekin saattaa johtua väsymyksestä, ruokavaliosta, liikunnan vähyydestä tai mistä tahansa muusta kuin toksemiasta. Näköhäiriöitä... hmm joo, muutaman kerran kirkkaita keltaisia väripilkkuja (viimeksi muuten eilen illalla) mutta niillekin on varmasti jokin muu syy. Pissa on ollut kaksi viikkoa sitten puhdas, huomenna onkin taas neuvola niin saa senkin tsekattua. En siis oikeasti pelkää toksemiaa koska RR on hyvä mutta jotenkin tämä väsymys ja vetämätön olo tuntuvat nyt omituisilta.


Miten voivat muut odottajat? Millaista väsymystä teillä on/oli loppuraskauden aikana?

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Favourite pie!

Tässä teillekin kokeiltavaksi, maailman paras piirakkaohje! Soveltuu täytettäväksi niin raparperilla kuin mustikoillakin (testattu). Testaamisen arvoinen varmasti myös muiden marjojen tai omenien kanssa. Ohjeesta on tullut suosikkini ja se on saanut paljon kiitosta ja kehuja vierailta. Olen jopa tehnyt piirakoita tuliaisviemisiksi mummolleni ja ystävilleni. Kolahtaa monen makuhermoihin koska on tarpeeksi kostea mutta rapea ja makea eikä kuitenkaan ihan perusmuropohjainen. Itse rakastan tätä piirakkaa, ehkä liiaksikin tällä hetkellä (raskausdiabetes!).



Taivaallinen piirakka
100g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
400g mustikoita/raparperia tms. 
(sekoita mustikoiden tms. sekaan perunajauhoja n. 1rkl jos ovat jäisiä) 

murutaikina
75g margariinia
½ - 3/4 dl sokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja


Sekoita sokeri ja pehmeä margariini keskenään (ei tarvitse vatkata). Lisää muut aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuuan pohjalle. Kaada mustikat/raparperit tms. piirakkavuokaan ja levitä ne tasaisesti. Valmista murutaikina nyppimällä kaikki aineet murumaiseksi ja ripottele mustikoiden/raparperin tms. päälle. Paista piirakkaa 200 astessa uunissa n.30 min. Parasta hieman haaleana tarjoiltuna vaniljajäätelön tai vaahdotetun vaniljakastikkeen kanssa.


Ps. Saattaa aiheuttaa riippuvuutta, maistaminen omalla vastuulla :)

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Eilen


Eilen en jaksanut lähteä mihinkään, nautin vain olostani omalla takapihalla (muutamista sadekuuroista välittämättä). Sohvalla löhöily ja herkuttelu kuuluivat myös päivääni. Ja äitiyspakkaus tuli vihdoin viimein! Kuvat puhukoot puolestaan.






Ylläolevat kuvat ovat takapihaltamme. Lupasin aiemmassa koti - postauksessani laittaa kesällä blogiini todisteita takapihan joesta.









Ps. Edellisessä postauksessa kerroin kipeistä supistuksistani ja muista oudoista oloistani. Noh, tänään aamulla aikaisin, joskus viiden aikaan heräsin outoon kolottavaan selkäkipuun. Nukahdin kuitenkin uudelleen vain herätäkseni tunnin päästä uudelleen, outoon vatsakipuun. Koko vatsaa koski ylhäältä alas asti ja kovasti. Nousin ylös, otin parasetamolia, join mehua, kävin vessassa ja tein kaikkeni saadakseni kivun loppumaan. Ja loppuihan se mutta alkaakseen taas hetken päästä uudelleen. Kipu lievittyi välillä ja alkoi sitten taas kunnes se ilmeisesti loppui ja nukahdin. Yritin kipujen tullessa kokeilla vatsaani mutten ainakaan huomannut sen kovettumista. Minusta koko vatsani on ollut kova jo pitkän aikaa ilman supistuksiakin :D En tunne kun vauvan pyllyä ja selkää, kovaa vaan. Mutta jäin miettimään, oliko kyseessä supistukset vai vain jokin outo aaltoileva vatsakipu? Kipeitä supistuksia on kyllä ollut, muttei koskaan levossa eikä koskaan tälläisiä jatkuvia ja näin kovia. 

 Millaisia kipeät supistukset ovat teidän tuntemina?