Tuskainen lomanalku

kuva täältä

 Itkin tänään puoli tuntia putkeen. Ja itkin ihan kunnolla, Ukon kainalossa vollottaen. Ukko oli jo tilaamassa ambulanssia ja kantamassa mua autoon sairaalaan kuskattavaksi ja vähintäänkin se tunsi itsensä kovin avuttomaksi. Minkä hän mun kivuille mahtaisikaan. Tai kukaan muukaan.

Työpäivän jälkeen päätin rentoutua ja huilata hetken sohvalla selkääni leputtaen. Itku alkoi siitä, kun en päässyt ylös sohvalta. Tunsin alaselässä ja pakarassa niin perkeleen kovaa kipua, etten oikeasti pystynyt liikkumaan. Pelkäsin pissaavani alleni sen kaiken itkun ja tuskan kynsissä. Ensimmäistä kertaa ikinä, selkäkipuni on tänään säteillyt vasempaan jalkaani. Pakara on aina ollut kipeä mutta tänään kipua on tuntunut nilkassa asti. Päiväunet, Ukon hellä hoiva ja hyvä ruoka hieman helpottivat suurinta tuskaa. Istuessani paikallani tässä sohvalla, kaikki on hyvin. Se, kuinka tästä taas noustaan ylös, onkin toinen juttu.

Päätinkin siis, etten enää loman jälkeen palaa takaisin töihin vaan jään sairaslomalle. Vaikka tein nyt vain osa-aikaista työtä muutaman viikon, kävi sekin liian raskaaksi. Töissäolo on mukavaa vaihtelua kotona olemiselle mutten voi olla töissä, jos työpäivän jäljiltä kaikki mehut menevät sohvalta ylös nousemiseen. Päätinkin ottaa asian esille maanantain neuvolassa ja pyytää aikaa neuvolalääkärille selkäkipujen takia. Jos vaikka neuvolalääkärillä olisi erilaisia näkökulmia raskausaikaisista selkävaivoista työterveyslääkäriin verrattuna? Jos neuvolatohtori voisi samalla tutkia vähän Pikku-Onniakin.

Pikku-Onni on viime päivinä liikkunut enemmän ja alan pikku hiljaa tuntemaan liikkeet selvemmin ja selvemmin. Luin jostakin, että mikäli lapsi on perätilassa, ei potkut tunnukkaan niin voimakkaaasti. Onko teillä muilla kokemuksia asiasta? Itse tunsin tänään ensimmäistä kertaa potkun myös kädelläni, Ukko ei vielä tuntenut mitään. Kuvittelinkohan minäkin?

Superhoitsu

 kuva löytyy täältä

Olin tänään töissä. Olin eilen töissä ja olin edellisenä päivänäkin töissä. Ja sen kyllä huomaa. Kuinka jaksan huomisen? En ole liki kahteen kuukauteen tehnyt neljä päivää putkeen töitä. (Olen siis ollut sairaslomalla ja nyt parhaillaan osa-aikasairauslomalla selkäkipujen takia.) Neljä päivää, sehän on ihan normaalia. Ennen raskautta aloin väsymään vasta seitsemännen päivän jälkeen. Nyt pelkään, että selkä sanoo itsensä irti tästä kehosta ja mahassakaan ei hyvältä tunnu.


Työskentelen kotihoidossa lähihoitajana. Työnkuvaani kuuluu asiakkaiden luo tehtävät kotikäynnit. Avustamme kotona asuvia eri-ikäisiä, mutta lähinnä iäkkäitä ihmisiä päivittäisissä toiminnoissa kuten hygieniaan ja ruokailuun liittyvissä asioissa. Huolehdimme asiakkaidemme lääkehoidosta: pistämme injektioita, jaamme lääkkeitä ja huolehdimme lääkeseurannasta. Hoidamme haavoja, poistamme tikkejä leikkaushaavoista ja huolehdimme ihon perushoidosta. Annamme hoivaa ja hoitoa liikuntakyvyttömille ja yksinäisille, dementoituneille ja psyykkisesti hyvinkin sairaille ihmisille. Toisinaan työni on fyysisesti kevyttä asiakkaiden kanssa keskustelua ja toisinaan fyysisesti hyvinkin rankkaa isokokoisten ihmisten siirtämistä. Oman haasteensa tuo työolosuhteet. Asiakkaiden koti on työympäristömme, jossa en voi tehdä muutoksia parantaakseni omaa ergonomiaani ja joudun sopeutumaan pieniin tiloihin, joissa pitäisi tehdä suuria asioita. 


Ilman selkävaivojakin työni on haasteellista raskaana olevalle naiselle. Kuljemme asiakkailta toisille pääasiassa yksin työautoilla. Joskus ajomatkat ovat pitkiä ja kiiressä ajellaan vain mummolta toiselle. Ollessani kymmenien kilometrien päässä toimistostamme, menossa mummukan kanssa suihkuun tai alkaessani hoitamaan hänen haavaansa huomaan kohdun painavan rakkoani ja yhtäkkiä kärsinkin kovasta pissahädästä. Jos mummu elää kodissa, jossa hänen omatkin eritteensä ovat pitkin lattioita, ei varmaan tule mieleen lainata hänen wc:tään. Ei muuta kun hymyä huuleen ja hommiin! Kerrostaloissa rappusten kapuaminen ei enää onnistu niin kuin ennen, maha vain tulee tielle. Passiivinen tupakointi on haitaksi minulle ja etenkin vauvalleni, miten sanon siitä papparaiselle, joka on ikänsä polttanut sikaria sohvan nurkassaan? Kun kärsin hirveästä nälästä ja janosta joudun tietenkin lämmittämään asiakkaille herkkulounaita. Pienessä wc:ssä asiakasta pestessä ja pukiessa saan selkäkrampin enkä pääse enää ylös. Keneltä pyydän apua? Asiakkaalta, joka ei itsekään pääse ylös pöntöltä? Työkaverilta, joka on toki puhelimen päässä mutta saattaa olla vartin tai puolen tunnin ajomatkan päässä?

kuva löytyy täältä

Tunnen itseni huonoksi ja valittavaksi odottajaksi kun olen ollut ja olen sairaslomalla. Tuntuu, että hoitoalalla on oltava supernainen. Hoitaja, joka antaa kaikkensa muttei koskaan saa ansaitsemaansa kiitosta ja palkkaa. 

Kuinka jaksaa painaa ja tehdä rankkaa hoitotyötä raskaana? Mistä saa lisävoimia jos pelkkä kotona imuroiminen saa selän tuntumaan tuhansista puukoniskuista kärsineeltä? Onko pakko jos ei vaan jaksa? Ja jos ei jaksa, jos päättää luovuttaa, niin kuinka säilyttää oma mielenterveys kotona ollessa?

 kuva löytyy täältä

Rentouttavaa lauantai-iltaa!

- Anski the superhoitsu ja Pikkumöykky 21+2