Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Viimeinen matka

Saanko lähteä nyt?
Luuletko, että hetki on oikea?
Saanko jättää hyvästit tuskallisille päiville
ja loputtoman pitkille öille?
Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt,
esimerkkiä yrittänyt näyttää.
Saanko siis astua toiselle puolen
ja vapaaksi henkeni päästää?
Aluksi en tahtonut lähteä,
taistelin kaikin voimin.
Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua
Kohti lämmintä ja elävää valoa
Tahdon lähteä
Tahdon todella. On vaikeaa jäädä.
Mutta lupaan, parhaani yritän
Elääkseni vielä yhden päivän.
Niin sinä saat minusta vielä kerran huolehtia
ja minä kokea suuren suurta rakkautta.
Tiedän, olet surullinen ja sinua pelottaa,
sillä tunnen kyyneleesi, jotka turkkini kostuttaa.
En ole kaukana,
Lupaan sen ja toivon, että muistat sen aina;
henkeni tulee sinua seuraamaan,
minne maailmassa matkasi johtaakaan.
Kiitos, kiitos että olet minua rakastanut.
Tiedäthän, että minäkin rakastan sinua,
Siksi on niin vaikea sanoa hyvästi
ja päättää tämä elämä luonasi.
Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran,
ja sano sanat, jotka toiveeni ois,
koska välität minusta tuhannen verran,
annat minun nukkua jo tänään pois.


We are like two peas, as we walk side by side
With your brown little eyes looking at my eyes
and I see how you smile, you're like an angel.
You where the one who comforted me
when I was feeling down
You showed that you cared.
You always got me to smile with your joyness.
Others envied you, you were so kind and always faithful
You will spend eternity in my memories.


tiistai 26. huhtikuuta 2011

Wilmalle

 kuva täältä

Sinä rakkaani tulit luokseni hieman ennen kun ehdit täyttää neljä vuotta. Pelastin sinut kotiini Imatralta, perheestä, jonka pieni vauva oli tullut allergiseksi sinulle. Ensikohtaamisesta asti olet ollut rakkaani. Juoksit ovelta suoraan syliini ja tiesin, että tässä on uusi elämänkumppanini. Olit aluksi hieman ihmeissäsi, olithan hetkessä muuttanut uuteen kotiin, uudelle omistajalle, uusiin maisemiin. Sopeuduit kuitenkin hyvin ja jo muutaman viikon kuluttua olimme erottamattomat. 

Sinä olit syy lähteä kaatosateessa haistelemaan raitista metsän tuoksua, syy herätä viikonloppuaamuisinkin ajoissa, syy tulla iltariennoista kotiin aikaisin. Olit elämäni valo, tärkeintä maailmassani. Annoit kaiken huomiosi minulle kun minulla oli paha olla. Annoit minun halata ja rutistaa sinua kyyneleet silmissäni kun olin surullinen. Olit mukana iloissa ja onnellisissa tapahtumissa. Tiesin sinun olevan onnellinen, huomasin sinun joskus jopa nauravan. Yhdessä me löysimme perheen, löysimme Ukon. Ukko piti sinusta alusta asti ja pian hänestä tuli sinun paras ystäväsi. Muutimme yhteiseen, uuteen kotiin Ukon kanssa ja sait isomman kodin, enemmän tilaa. Ukko jaksoi käydä kanssasi uimassa kesäisin monia kertoja viikossa. Jaksoit uida niin kauan, kun jaksoimme heittää sinulle keppiä veteen. Olit maailman onnellisin. Ja niin olin minäkin. Olihan minulla sinut ja rakas Ukkoni.


Pian halusimme sinulle kaverin ja saitkin pikkusiskon Viipurin Koirat Ry:n kautta. Pikkuriiviö kävi aluksi hermoillesi mutta otit nopeasti hänet perheeseemme. Olimme iloinen, onnellinen pieni perhe. Vuodet ovat vierineet, olemme viettäneet yhdessä seitsemän kesää ja talvea. Voi kuinka niihin mahtuukaan paljon lenkkeilyä, uintia, metsäretkiä, siankorvia, halauksia, suukkoja, palloleikkejä, märän koiran hajua, juoksuaikoja, haukkua, murinaa, väsymystä ja ennenkaikkea - onnea ja rakkautta. 


Olet nyt 10vuoden iässä. Sinulla on selässä mahdollinen välilevytyrä, joka aiheuttaa kipuja niin selkääsi kuin lonkkiisikin. Sinulla on kova kipukynnys ja niin taitaa rottweilereillä yleensä ollakkin. Vasta muutamia viikkoja sitten huomasin sinun olevan todella kivulias. Eläinlääkäri antoi sinulle kortisonipiikin siinä toiveessa, että se auttaisi kipuihin ja parantaisi hieman nivelissä olevaa tulehdustilaa. Olen kuitenkin huomannut sinusta rakkaani, että kortisonista ja kipulääkkeistä huolimatta sinä kärsit. Et jaksa kävellä lenkillä meidän muiden tahdissa, haluat kääntyä aiemmin kotiin ja kävelet loppumatkan häntä koipiesi välissä. Sisään tullessasi et haluaisi käydä istumaan, saati makaamaan koska se sattuu. Annan sinulle lisää kipulääkettä ja sinun on helpompi olla. Et kuitenkaan tee muuta kuin nukut. Katseesi on muuttunut, huomaan sinun olevan surullinen. Voi kuinka sinä tietäisit, kuinka surullinen minä olen! Tai ehkä sinä jo tiedätkin sen. Olet ehkä jo itse tehnyt surutyösi, hyvästellyt ja luovuttanut. Odotat kenties vain minun päätöstäni, sitä päätöstä, joka saattaa sinut lopulliseen levolliseen uneen. Rakas, huomenna on se päivä. En olisi toivonut sen koittavan vielä. Olisin halunnut, että näet PikkuOnnin ja rakastut häneen samalla tavalla kuin minäkin. Olisin toivonut lisäaikaa, itselleni. Kaikkea ei vaan voi saada, sanotaan. 


Olet ensimmäinen ikioma koirani, rakkaani, lapsukaiseni. Sinä Wilma jäät aina muistoihini ja rakastan sinua ikuisesti. Aika kuultaa muistot ja parantaa haavat, toivotaan. Me kaikki jäämme kaipaamaan sinua.


Rakkaudella, mami


(Olen pahoillani, minulla ei ole nyt yhtään kuvaa Wilmasta, koska kaikki ovat erillisellä kovalevyllä ja ne ovat siirtämättä tälle uudelle koneelle. Laitan kuvan myöhemmin.)

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Home sweet home

Blogini etusivulla on kohta viikon verran ollut gallup tulevista paljastusteni aiheista. Vastauksia onkin jo tullut, vielä on yksi päivä aikaa vaikuttaa. Sitä ennen haluan paljastaa teille jo jotain, jota jokunen onkin jo toivonut nimittäin kotini. Asumme Ukkoni kanssa rivitalokolmiossa joen rannalla. Harmikseni minulla ei nyt ole todistetta tuosta takapihallamme virtaavasta joesta, mutta lupaan kuvata takapihaa kesällä.

Olohuone. Pidän olohuoneestamme todella, vaikka joskus se tuntuu liian täydeltä ja hajanaiselta. Huone näyttää kuitenkin juuri minulta, meiltä.


Yllä maaliskuu 2011, alakuvat joulu 2010 sekä kesä 2010.                                                                                                  
 Yläkuvassa kurkkii toinen koiramme.



Keittiö on aikalailla alkuperäisessä kunnossaan (alkuperäisellä tarkoitan sitä, että me emme ole remontoineet sitä). Ei ihan lempparikeittiö, mutta käytännöllinen.


Makuuhuone. Tästä tykkään myös. Huomaatte varmaan, ettei meillä ole verhoja makuuhuoneessa. Olen ne kyllä ostanut (useammatkin) mutten koskaan ole saanut niitä ikkunoihin. Enkä oikeastaan enää edes kaipaa niitä.

 

 Tässä nukkumassa toinen koiruliini.

Entinen vierashuone, tuleva lastenhuone, Pikkumöykyn pesä. Huone on vielä lähes tyhjillään, enkä halua paljastaa siitä vielä tämän enempää...


Ovi takapihalle.

Takapihalta. Vihaan tuota keltaista seinää, mutta sitä ei saa maalata, ennen kun koko taloyhtiö alkaa vihaamaan sitä...



Kodinhoitohuone ja wc ovat kokeneet pieniä uudistuksia.





Sauna, lempparipaikkani. Tehtiin sauna- ja kylpyhuoneremontti alkuvuodesta 2010.




Tässä se sitten on, my home sweet home. Pikkumöykyn koti. Kertokaa mielipiteenne vapaasti.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Ihanan kurja keskiraskaus

Kun nyt ollaan tultu raskauden puoliväliin, olen alkanut ihmettelemään miksen ole pirteä kuin peipponen. Missä ihmeessä luuraa se keskiraskauden energisyys? Missä on se hyvä ja autuas olo? Missä on se tunne naisellisuudesta? Miksen tunne itseäni kauniimmaksi kuin koskaan aiemmin? Missä viipyy ne kasvaneet seksihalut ja moninkertaiset iso O:t? Missä se pesänrakennusvietti ja siivousintoilu? Miksen minä koe tarvetta syödä terveellisesti, puoli kiloa kasviksia päivässä? Miksei se jo liiku niin, että tuntisin sen kunnolla? Miksi minusta tultuu tältä?

 kuva löytyy täältä


Haluaisin olla pirteä ja energinen. Sen sijaan olen ajoittain hyvin allapäin, kiukkuinen ja väsynyt. Toisinaan olo on kamala ja surkea. Kärsin selkäkivuista. Jos en niistä, niin liitoskivuista. Tänään heräsin kamalaan kylkivihlontaan ja koko aamupäivä meni pilalle kun en jaksanut tehdä muuta kun maata sohvalla. Sohvalla makaaminen ei ainakaan auta tuohon naisellisen olon kasvamiseen. Makoilen verkkareissa ja virttynyt toppi päälläni, tukka sekaisin. Meikkiä en ole jaksanut ajatellakkaan ja tiedän näyttäväni kalpealta ja väsyneeltä. Äidiltä? Toisinaan ihailen ihanaa mahaani, tänään se on tuntunut vain rasvapallolta. En koe itseäni haluttavaksi. Ja siitä mieleen tuleekin heti seksi. Kyllä, sitä ei ole ollut. Aikoihin. Ei innosta, ei jaksa. Haluaisin haluta mutta mistä saan sen halun? 


 kuva löytyy täältä

Tämän päivän suunnitelmissa oli siivota ennen kuin Ukko tulee töistä kotiin, ennen kahta siis. Kello on puoli kolme ja olen saanut pestyä pyykit ja vaihdettua lakanat. Imuroin hyvin pikaisesti. Tuli tarve huilata ja tässä minä nyt huilaan, kone sylissäni kun Ukko siivoaa loput. Olen huono nainen! Lastenhuone on tyhjillään (koska kalusteet on vasta tilattu) ja minua ärsyttää sen huoneen tyhjyys. Se oli ennen vierashuone, mutta annoimme pois sängyn ja sohvan, jotta Pikkumöykky saa tilaa. Ärsyttää kun koti ei ole kunnossa. 

kuva löytyy täältä

Söin aamupalaksi kaksi Saarioisten karjalanpiirakkaa (niitä, joita himoan) ja KARKKIA. Siis mitä helvettiä, karkkia aamupalaksi? Miksi, oi miksi minulle maistuu herkut aina vaan? Tunnen huonoa oomaatuntoa siitä, että syön karkkia lähes päivittäin. Okei, päivittäin. Tuleeko Pikkumöykystäkin sokerihiiri? Meneekö se sekaisin tuolla massussa siitä kaikesta sokerista, makeutus- ja väriaineista? Onko se vähän kuin humalassa? APUA. Onko herkutteluni syy siihen, etten tunne kunnolla möykyn liikkeitä?

kuva löytyy täältä

Yritän rauhoittua ja piristyä. Pakkohan minun on. Lähden Ukon ja koirien kanssa lenkille tuonne aurinkoiseen ilmaan ja imen itseeni kaiken sen auringon energian. Kun pääsen kotiin, syön omenan. Heti parempi, eikö?

Ps. Voi myös olla, että haemme tänään pikaruokaa. Onhan nyt kuitenkin viikonloppu.

- Anski ja Pikkumöykky 20+1