Viimeinen kolmannes

rv 26+0

Tänään alkoi 27. raskausviikko (26+0) ja samalla raskauden viimeinen kolmannes. Aika on mennyt hurjan nopeasti, tuntuu ettei plussastakaan ole kuin pari kuukautta. Ihanaa, enää kolme kuukautta ja saan pienen Onnin syliini! Viimeinen kolmannes on useimmilla odottajilla raskainta aikaa. Olen huomannut muutamia uusia raskausoireita, jotka ovat harmikseni ilmaantuneet.

• turvotus - sitä on ympäri vuorokauden. Jaloista ja sormista huomaan sen itse parhaiten. Tänään kaupungilla ennen niin mukavat hieman kärjestä kapenevat kevätkenkäni tuntuivat jaloissa siltä kuin joku olisi sitonut jalkani sumppuun jeesusteipillä. Ikävä puristus ja kipu jaloissa sai minut lähtemään kotiin paljon odotettua aiemmin. Kihlasormukseni ei ole mahtunut viikkoihin sormeeni eikä se enää irtoaisi mäntysuovallakaan. Etenkin iltaisin vatsaa turvottaa, huomaan kiristävän ja puristavan "vanteen" ylävatsalla, aivan rintojen alapuolella. Kai sekin turvotuksesta johtuu. Erotanko mahdollisen raskausmyrkytyksen sen joskus tullessa kun nyt jo näin turvottaa? 
• ummetus - päivittäin. Kohtalaisen matalan Hb:n takia pitäisi syödä rautaa mutten yksinkertaisesti kestä syödä sitä ummetuksen takia. Vatsa menee niin kovalle, ettei luumutkaan auta. Laku on aina ennen toiminut mutta se ei sovi raskausdiabeetikolle.
• väsymys - etenkin aamuisin. Voisin nukkua joka yö kellon ympäri. Käytännössä se on kyllä mahdollista, olenhan sairaslomalla mutta koen aamun ja päivän menevän jollain tapaa piloille mikäli nukun pidempään kuin yhdeksään. Yöunia tulee kuitenkin nukuttua aina se 10-11 tuntia, miksei se riitä? Osittain varmaan johtuu tuosta matalasta Hb:stä, huoh. Ikuinen noidankehä.
• raskausarvet - reisissä. Toistaiseksi minulla ei ole yhtään arpia vatsassa mutta sisäreiteni ovat täynnä pieniä punaisia arpia.

Yritän kuitenkin nauttia jokaisesta päivästä. Ja nautinkin. Onhan tämä ihanaa aikaa, ainutlaatuista ja ennen kokematonta. Vain minä koen raskauden tällä tavalla, kyseessä on minun kehoni ja minun lapseni. Minun lapseni. Kuullostaa mahtavalta.

Millaisia oireita teillä on/oli raskauden viimeisellä kolmannaksella?

Viikko 27
Lapsi:
Jalkaterät ovat noin 5 cm pitkät. Lapsi näyttää nyt laihemmalta, pienemmältä ja punakkaammalta kuin mitä hän syntyessään tulee olemaan. Jos lapsi syntyisi tällä viikolla, hänen mahdollisuutensa selviytyä olisivat todella hyvät. Vaikka kehon järjestelmät eivät ole täysin kypsyneet, lapsella on kaikki, mitä hän tarvitsee selviytyäkseen kohdun ulkopuolella.
Nyt lapsi avaa silmänsä. Silmät pystyvät erottamaan valon ja pimeän. Ne avautuvat ja sulkeutuvat ja katsovat molemmille puolille. Lapsi siis harjoittaa silmän lihaksia. Jalkaterät ja reidet ovat noin 5 cm pitkät. Pään halkaisija on nyt noin 7 cm.

Äiti:
Nyt olet viimeisellä kolmanneksella, joka on raskauden viimeinen vaihe.
Tässä vaiheessa kylkiluut, pallea ja vatsa alkavat olla puristuksissa. Myös painava vatsa aiheuttaa selkävaivoja. Melkein 50 prosentilla kaikista raskaana olevista naisista on jonkin aikaa selkäkipuja, yleensä monilla tässä vaiheessa. Aloita selän venyttely. Se helpottaa kipuja. Myös mukavasta, lämpimästä kylvystä on apua. Kipeitä selkälihaksia kannattaa hieroa varovasti. Ehkäpä kotona on joku, joka olisi niin ystävällinen, että tekisi sinulle tämän pienen palveluksen.
Lapsiveden määrä on vähentynyt noin puolella, joten on entistä helpompi huomata, jos lapsi tökkää sinua kyynärpäällään, kädellään tai pienellä jalallaan.
Lähde Liberon raskauskalenteri

Ps. Tänään on hieman parempi päivä kuin eilen. Wilma pääsi eilen taivaan kotiin ja kärsimys loppui. Ikävä ei varmaan lopu koskaan, kyyneleet kuitenkin vähenevät.

Pps. Käykääpäs osallistumassa arvontaan Verskin blogissa.

Viimeinen matka

Saanko lähteä nyt?
Luuletko, että hetki on oikea?
Saanko jättää hyvästit tuskallisille päiville
ja loputtoman pitkille öille?
Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt,
esimerkkiä yrittänyt näyttää.
Saanko siis astua toiselle puolen
ja vapaaksi henkeni päästää?
Aluksi en tahtonut lähteä,
taistelin kaikin voimin.
Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua
Kohti lämmintä ja elävää valoa
Tahdon lähteä
Tahdon todella. On vaikeaa jäädä.
Mutta lupaan, parhaani yritän
Elääkseni vielä yhden päivän.
Niin sinä saat minusta vielä kerran huolehtia
ja minä kokea suuren suurta rakkautta.
Tiedän, olet surullinen ja sinua pelottaa,
sillä tunnen kyyneleesi, jotka turkkini kostuttaa.
En ole kaukana,
Lupaan sen ja toivon, että muistat sen aina;
henkeni tulee sinua seuraamaan,
minne maailmassa matkasi johtaakaan.
Kiitos, kiitos että olet minua rakastanut.
Tiedäthän, että minäkin rakastan sinua,
Siksi on niin vaikea sanoa hyvästi
ja päättää tämä elämä luonasi.
Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran,
ja sano sanat, jotka toiveeni ois,
koska välität minusta tuhannen verran,
annat minun nukkua jo tänään pois.

We are like two peas, as we walk side by side
With your brown little eyes looking at my eyes
and I see how you smile, you're like an angel.
You where the one who comforted me
when I was feeling down
You showed that you cared.
You always got me to smile with your joyness.
Others envied you, you were so kind and always faithful
You will spend eternity in my memories.

Wilmalle

 kuva täältä

Sinä rakkaani tulit luokseni hieman ennen kun ehdit täyttää neljä vuotta. Pelastin sinut kotiini Imatralta, perheestä, jonka pieni vauva oli tullut allergiseksi sinulle. Ensikohtaamisesta asti olet ollut rakkaani. Juoksit ovelta suoraan syliini ja tiesin, että tässä on uusi elämänkumppanini. Olit aluksi hieman ihmeissäsi, olithan hetkessä muuttanut uuteen kotiin, uudelle omistajalle, uusiin maisemiin. Sopeuduit kuitenkin hyvin ja jo muutaman viikon kuluttua olimme erottamattomat. 

Sinä olit syy lähteä kaatosateessa haistelemaan raitista metsän tuoksua, syy herätä viikonloppuaamuisinkin ajoissa, syy tulla iltariennoista kotiin aikaisin. Olit elämäni valo, tärkeintä maailmassani. Annoit kaiken huomiosi minulle kun minulla oli paha olla. Annoit minun halata ja rutistaa sinua kyyneleet silmissäni kun olin surullinen. Olit mukana iloissa ja onnellisissa tapahtumissa. Tiesin sinun olevan onnellinen, huomasin sinun joskus jopa nauravan. Yhdessä me löysimme perheen, löysimme Ukon. Ukko piti sinusta alusta asti ja pian hänestä tuli sinun paras ystäväsi. Muutimme yhteiseen, uuteen kotiin Ukon kanssa ja sait isomman kodin, enemmän tilaa. Ukko jaksoi käydä kanssasi uimassa kesäisin monia kertoja viikossa. Jaksoit uida niin kauan, kun jaksoimme heittää sinulle keppiä veteen. Olit maailman onnellisin. Ja niin olin minäkin. Olihan minulla sinut ja rakas Ukkoni.


Pian halusimme sinulle kaverin ja saitkin pikkusiskon Viipurin Koirat Ry:n kautta. Pikkuriiviö kävi aluksi hermoillesi mutta otit nopeasti hänet perheeseemme. Olimme iloinen, onnellinen pieni perhe. Vuodet ovat vierineet, olemme viettäneet yhdessä seitsemän kesää ja talvea. Voi kuinka niihin mahtuukaan paljon lenkkeilyä, uintia, metsäretkiä, siankorvia, halauksia, suukkoja, palloleikkejä, märän koiran hajua, juoksuaikoja, haukkua, murinaa, väsymystä ja ennenkaikkea - onnea ja rakkautta. 


Olet nyt 10vuoden iässä. Sinulla on selässä mahdollinen välilevytyrä, joka aiheuttaa kipuja niin selkääsi kuin lonkkiisikin. Sinulla on kova kipukynnys ja niin taitaa rottweilereillä yleensä ollakkin. Vasta muutamia viikkoja sitten huomasin sinun olevan todella kivulias. Eläinlääkäri antoi sinulle kortisonipiikin siinä toiveessa, että se auttaisi kipuihin ja parantaisi hieman nivelissä olevaa tulehdustilaa. Olen kuitenkin huomannut sinusta rakkaani, että kortisonista ja kipulääkkeistä huolimatta sinä kärsit. Et jaksa kävellä lenkillä meidän muiden tahdissa, haluat kääntyä aiemmin kotiin ja kävelet loppumatkan häntä koipiesi välissä. Sisään tullessasi et haluaisi käydä istumaan, saati makaamaan koska se sattuu. Annan sinulle lisää kipulääkettä ja sinun on helpompi olla. Et kuitenkaan tee muuta kuin nukut. Katseesi on muuttunut, huomaan sinun olevan surullinen. Voi kuinka sinä tietäisit, kuinka surullinen minä olen! Tai ehkä sinä jo tiedätkin sen. Olet ehkä jo itse tehnyt surutyösi, hyvästellyt ja luovuttanut. Odotat kenties vain minun päätöstäni, sitä päätöstä, joka saattaa sinut lopulliseen levolliseen uneen. Rakas, huomenna on se päivä. En olisi toivonut sen koittavan vielä. Olisin halunnut, että näet PikkuOnnin ja rakastut häneen samalla tavalla kuin minäkin. Olisin toivonut lisäaikaa, itselleni. Kaikkea ei vaan voi saada, sanotaan. 


Olet ensimmäinen ikioma koirani, rakkaani, lapsukaiseni. Sinä Wilma jäät aina muistoihini ja rakastan sinua ikuisesti. Aika kuultaa muistot ja parantaa haavat, toivotaan. Me kaikki jäämme kaipaamaan sinua.


Rakkaudella, mami


(Olen pahoillani, minulla ei ole nyt yhtään kuvaa Wilmasta, koska kaikki ovat erillisellä kovalevyllä ja ne ovat siirtämättä tälle uudelle koneelle. Laitan kuvan myöhemmin.)