perjantai 8. heinäkuuta 2011

Elossa!

rv 34 (?)
 Huh, viime postauksesta on vierähtänyt taas kovin pitkä tovi. Anteeksi, ainakin muutama ihana lukija on jo huomannut poissaoloni... Syynä poissaoloon on oikeastaan edelleenkin typerä ja paskamainen rannekanavaoireyhtymä sekä viime aikoina ilmennyt motivaation puute blogin päivitystä kohtaan.


Rannekanavaoireyhtymä oireilee siis pahasti, kädet ovat turvoksissa kuin pesäpalloräpylät. Sormet ovat makkarat, kihlasormus ei mahdu edes pikkurilliin! Ranteita ja sormia särkee eikä edes limsapulloa saa itse avattua. Aamuisin kaikki askareet ovat hankalia, ennen kuin sormet hieman alkavat vetreytyä. Puutuminen, särky ja pistely sormissa on kuitenkin ympärivuorokautista eikä parannuskeinoa ole. Parasetamoli auttaa pahimpiin särkyihin hieman mutta turvotus ei laske eikä puutuminen häviä. Ihana kamala raskausaika!


Olen myös miettinyt, mitä blogilleni käy kun Onni tulee maailmaan. En halua julkaista Onnin kuvia täällä enkä oikein tiedä onko salasanallisessakaan blogissa kovin järkeä. Kokonaan en haluaisi lopettaa, ehkä. Yritän kuitenkin pysyä linjoilla loppuraskauden ajan, tavalla tai toisella.


Nyt hieman niitä parempia kuulumisia. Eilen oli synnytystapa-arvio (rv 36+0, miettikää!). Odotukset olivat korkealla sen suhteen koska aiemmin oli ollut puhetta, että tämä raskaus saatettaisiin käynnistää hieman etukäteen Onnin isokokoisuuden (eli minun raskausdiabeteksen) takia. Siitä asti olen kieltäytynyt ajattelemasta toisin. Olen luottanut siihen, että Onni syntyy ennen laskettua aikaa. Ja rukouksiini on vastattu! Onnin painoarvio eilen oli noin 3200g mikä on lääkärin mukaan normaalin rajoissa, joskin minusta se kuullostaa jo todella isolta! Laskettuna aikana Onni painaisi tätä menoa vähintään neljä kiloa ja osoittaessani huoleni neljäkiloisen jötikän synnyttämisestä, ymmärsi lääkäri pelkoni ja antoi minulle uuden ajan noin viikkoa ennen la:ta. Rv 38+6 menen uudelleen äippäpolille ja silloin synnytys vihdoin KÄYNNISTETÄÄN mikäli Onni ei sitä ennen tule! Pienokaiseni synnytys käynnistyy siis viimeistään 27.7, alle kolmen viikon päästä! En meinaa pysyä housuissani. Pian rakas lapseni on oikeasti täällä...



Lääkärintarkastuksessa selvisi, että kipeät supistukset ja vihlomiset ovat pehmittäneet kohdunsuun aivan pehmeäksi ja kohdunkaula on lyhentynyt! Jee, jotain edistystä. Lääkäri olikin sitä mieltä, ettei koko käynnistystä edes tarvita (mikäli supistukset vaan jatkuvat) vaan vauva syntyy jo kolmen viikon sisällä! ♥ Voitte varmaan kuvitella intoni! Nyt siis vain odotellaan ja touhuillaan, että ne epäsäännöllisinä tulevat supistukset muuttuisivat jossain vaiheessa säännöllisiksi.


Muuten vointi täällä kohtalainen. Helteet veroittavat ja huonosti nukutut yöt väsyttävät. Ajatus Onnista saa kuitenkin aina lisävirtaa tähän mammaan! Ehkä nyt blogiakin tulee päiviteltyä useammin, ainakin jos kädet vain toimivat.


Aurinkoista ja helteistä viikonloppua! Ja kiitos mukanaeläjille!

4 kommenttia:

  1. Hauska kuulla, että kaikki on hyvin! Pieni into alkaa olla jo täälläkin, kun enää ne "pienet" liikkeet ei ole vain liikkeitä, vaan voi tuntea ihan oikeasti miten se jalka siellä menee ja miltä se tuntuu! Ei enää kovin pitkä aika, täälläkin 35+5. Tuntuu siltä, että nyt vasta alan innostua tästä. Vaikutat kivalta tytöltä, jos haluat olla muutenkin yhteyksissä niin mun sähköposti löytyy tuolta mun tiedoista! :)

    VastaaPoista
  2. Aika on mennyt todella nopeasti! Ei mene kauaa niin odotus palkitaan, tsemppiä ja jaksamisia loppu raskauteen! :)

    VastaaPoista
  3. Hei! Uusi lukija täällä ilmoittautuu! :)

    VastaaPoista
  4. Caisalisa, aika menee niin nopeesti, kohta meillä molemmilla on ne kääröt sylissä. Uskomatonta! ♥ Kiitos Heidille tsempeistä ja tervetuloa Heatley! :)

    VastaaPoista